| KAUPUNKI - STADEN

Säästöjä ja päätös yhtenäiskoulusta

Kauniaisten kevättä on kuntapolitiikan puolella hallinnut kolme teemaa. Rakenteellisesti alijäämäisen talouden pakottama tarve säästöille, spekulaatiot mahdollisen soterahoitusratkaisun vaikutuksista ja suomenkielisen opetustoimen yhtenäiskouluhanke.

Kaupunginjohtaja ja toimialajohtajat esittelivät talousseminaarissa 16.5. keinoja talouden tasapainottamiseen. Pientä säästöä, tehostamista ja muutoksia toimintatapoihin on tiedossa lähes kaikkeen kaupungin toimintaan. Kokonaisuus oli silti omiin silmiini verrattain lohdullinen. Kaupunginjohtaja Masar tuntuu todella saaneen henkilöstön taakseen miettimään aktiivisesti parhaita keinoja tehostaa toimintaa. Yhdessä tästä selvitään – kunhan säästöistä vain saadaan päätettyä.

Tilanne on aivan toinen, jos soteveroratkaisu toteutuu Kauniaisten kannalta pahimman kauhuskenaarion mukaan. Tuolloin kauniaislaisten veroaste nousisi jopa 4%-yksikköä ja kaupunkimme konsepti sellaisena kuin me sen nyt tunnemme olisi uhattuna.

Viime viikkoina Kauniaisissa on kuohunut sosiaalisen median puolella. Suomenkielisen koulutoimen yhtenäiskouluhanke ja suunnitelmat siirtää alakoulun oppilaat yhtenäiskouluun Kasavuoreen ja Kauniaisten lukio Mäntymäkeen on päätöksiä vaille valmiina. Pitkälle valmisteltu asia tuli silti usealle kuntalaiselle yllätyksenä. Moni kokee, ettei asiaa ole valmisteltu aivan niin avoimesti ja kuntalaisia osallistaen kuin toimivaa lähidemokratiaansa korostavan pikkukaupungin pirtaan kuuluisi.

Pyrin herättelemään asiasta kuntalaiskeskustelua kolumnissani tasan vuosi sitten. Tuolloin aika ei ollut vielä kypsä, mutta nyt keskustelu on käynyt vilkkaana, niin somessa kuin kaupunginhallituksen ja opetustoimen järjestämässä kuulemistilaisuudessakin.

Kaupunginhallitus on toistaiseksi pitänyt linjanaan, että hallinnollisesti ja pedagogisesti eheä yhtenäiskoulu voidaan perustaa, mutta sen tulee toimia nykyisissä koulurakennuksissa. Olen samoilla linjoilla. Asiaa käsiteltäneen kesäkuun aikana niin opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnassa kuin kaupunginhallituksessakin. Kaupunginvaltuusto päättää asiasta vasta kesälomien jälkeen.

Juha Pesonen
Kaupunginvaltuuston II vpj.
Juha.pesonen@kauniainen.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *