| POLITIIKKA -

Veronica Rehn-Kivi

Toivottavasti kesä on mennyt hyvin! Miten vietit sitä?
Kiitos, kesä on ollut hieno vaikka lomasta ei ehkä tullutkaan ihan sellainen kuin olin ajatellut. Pidennetty kesäloma on ollut eräänlainen irtaantumis- ja samalla perehtymisjakso yhdestä työstä toiseen.

Olen ollut mökillä Kirkkonummella ja saanut nauttia lempipuuhastani eli kulkea metsässä ja poimia sieniä ja marjoja. Ennätyshieno vuosi on antanut suuren sadon sekä kanttarelleja että mustikoita ja vadelmia. Vapaa-aikaa on vietetty myös lasten ja lastenlasten kanssa eri kokoonpanoissa. Kesän kohokohtiin kuului myös kolmannen lapsenlapsemme syntymä, uuden pienen kauniaislaistytön.

Mitä teet juuri nyt?
Olen nyt virkavapaalla työstäni Espoon kaupungilla ja aloittanut työni eduskunnassa monin käytännön järjestelyin. Sekä oikeuskansleri että eduskunnan puhemies ovat tarkistaneet valtakirjani, olen tutustunut uuteen työpaikkaani avustajani Krista Brunilan kanssa ja asettautunut uuteen minimaaliseen työhuoneeseeni. Odotan innokkaasti uutta tehtävääni, joka alkaa virallisesti 6. syyskuuta syksyn ensimmäisen täysistunnon myötä.

Tuliko siirtyminen eduskuntaan yllätyksenä?
Kyllä, se tuli kyllä suurena yllätyksenä, vaikka sen jälkeen kuin Carl Haglund ilmoitti eroavansa puolueen puheenjohtajan paikalta, monet yrittivät arvailla mitä hänellä oli mielessään. Kun Calle soitti minulle ja kertoi, että hän jättää seuraavana päivänä eroanomuksensa eduskunnan puhemiehelle, ja että minusta tämän myötä tulee kansanedustaja, olin ensin vähän pettynyt ja pahoillani. Calle on hoitanut tehtäviään erinomaisella tavalla ja sai suuren kannatuksen eduskuntavaaleissa. Samalla tunsin tietenkin suurta iloa ja nöyryyttä uuden tehtäväni edessä.

Miten tämä vaikuttaa toimintaasi poliitikkona Kauniaisissa – aika ei kai voi riittää kaikkeen? Jatkatko valtuuston puheenjohtajana ja muissa luottamustehtävissä?
Uusi työni ei teoriassa vaikuta poliittiseen toimintaani Kauniaisissa, mutta iltakokoukset ja tilaisuudet muualla tulevat valitettavasti käytännössä vaikuttamaan niin, etten jatkossa ehdi osallistua kaikkiin kaupunginhallituksen ja yhdyskuntalautakunnan kokouksiin. Mutta tehtäväni valtuuston puheenjohtajana hoidan kuten tähän asti. Valtuuston kokoukset pidetään maanantaisin jolloin eduskunnassa ei ole täysistuntoa, joten niihin eduskuntatyöni ei vaikuta.

Miten aiot ajaa Kauniaisten etua eduskunnassa?
Mielestäni on tärkeää, että kansanedustajana olen mukana myös kunnallispolitiikassa. Kun tietää mitä tapahtuu ruohonjuuritasolla ja kun tuntee kuntien ongelmat ja haasteet, on mahdollista tehdä järkeviä päätöksiä kansallisella tasolla.

Tällä hetkellä suurin haaste Kauniaisissa on sosiaali- ja terveydenhuoltouudistus ja sen vaikutukset palvelutasoon.

Mihin asioihin aiot eduskunnassa panostaa, mitkä asiat ovat lähellä sydäntäsi?
Eduskuntavaalikampanjassani toin esille tärkeinä teemoina ympäristön, yhdenvertaisuuden ja työelämän kysymykset. Haluan tehdä työtä paremman työhyvinvoinnin, puhtaamman Itämeren ja sen eteen, että kaikkia asukkaita kohdellaan samalla tavalla riippumatta iästä, sukupuolesta tai alkuperästä. Olen erityisen huolestunut siitä miten sosiaali- ja terveydenhuoltouudistus tulee vaikuttamaan ennaltaehkäisevään hoitoon, neuvolapalveluihin, kouluterveydenhuoltoon ja ruotsinkielisiin palveluihin. Aion erityisesti pitää huolta siitä, etteivät tärkeät toiminnot tule mastodonttiprojektissa alas ajetuiksi.

Muuta mitä haluat tuoda esille?
Toivon että kauniaislaiset jatkossakin ottavat minuun yhteyttä heille tärkeissä asioissa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *