| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

KAHVIKUPIN ÄÄRELLÄ KG14/2016

Tätä palstaa seuranneelle ei liene enää mikään uutinen, ettei Kauniaisten talous enää ole sillä vankkumattomalla tasolla, jolle rikkaan kaupungin maine on menneinä vuosikymmeninä luotu. Ei meillä toki taloudellisia huolia olisi vieläkään, elleivät valtion tekemät kuntien rahoitusta koskevat päätökset järjestään kohtelisi kaupunkiamme varsin kovalla kädellä. Vuonna 2017 Kauniainen onkin ensimmäinen kunta, jonka kohdalla valtionosuudet kääntyvät negatiivisiksi.  Valtionosuudet ja verotulojen ennakoitua heikompi kehitys yhdistettynä pitkään jatkuneeseen kulutason jatkuvaan nousuun ovat aiheuttaneet talouteemme muutaman kuntaveroprosenttiyksikön rakenteellisen alijäämän, mikä pakottaa Kauniaisten tasapainottamaan talouttaan niin kuntaveronkorotuksilla kuin palveluitakin sopeuttamalla.

 

Päätettäessä vuoden 2017 kuntaveron tasosta nähtiin valtuustosalissa pieni kuntavaalikampanjoinnin ennakkonäytös, kun Kokoomusryhmä Kristillisdemokraattien valtuutettu Tuohiojan tukemana päätti esittää kuntaveroon vain 0,25% korotusta pohjaesityksenä olleen 0,5% korotuksen sijaan. Perusteluna esitetylle pienemmälle korotukselle oli tiivistettynä se, että veronkorotukset ovat liian helppo tapa talouden korjaamiseen. Huomion tulisi painottua palveluiden ja toimintatapojen kehittämiseen.

 

Sinänsä ymmärrettävä peruste, eikä esitys yllättänyt, olihan samasta asiasta äänestetty jo kaupunginhallituksessakin. Rakenteellisen alijäämän ollessa muutaman kuntaveroprosenttiyksikön luokkaa voi tähän kuitenkin suhtautua lähinnä vaalistrategisena retoriikkana. Kirittävää talouteen jää korotuksen jälkeenkin miljoonakaupalla, joten hyviä ehdotuksia säästökeinoista varmasti otetaan vastaan jatkossakin. Näillä näkymin myös vuodelle 2018 on edessä 0,25% korotus.

 

Kauniaisten taloutta kiristävien tekijöiden ollessa pitkälti kaupungin oman päätöksenteon ulottumattomissa olemme päätymässä tilanteeseen, jossa vuosikymmeniä toiminut resepti hyvästä sijainnista, matalasta veroprosentista ja poikkeuksellisen kattavista palveluista on vaikea pitää kasassa. Tuleva sote-uudistus tulee vielä entisestään muuttamaan tilannetta verotaakan kasvaessa ja sote-palveluiden siirtyessä maakunnan hallintaan.

 

Kauniaisten on kirkastettava kilpailutekijänsä. Tulevat vuodet pakottavat Kauniaisten kirkastamaan strategiaansa. Verokilpailukyvyn kaventuessa arvoonsa nousee kuntalaisten viihtyvyys ja arjen sujuvuus. Laadukas varhaiskasvatus ja korkeatasoiset koulut ovat olleet yksi Kauniaisten merkittävä vetovoimatekijä. Sote-ratkaisun jälkeen niiden merkitys korostuu entisestään.

 

Päivähoitoa ja kouluja on jatkossa kehitettävä huomioiden perheiden arki kokonaisuutena, ei vain yksittäisen palvelun tuotantotapaa sisältä käsin optimoiden. Nyt valtuustonkin yksimielisellä päätöksellä kuopatun yhtenäiskoulukouluhankkeen kohdalla liian monelta oli unohtua, ettei oppilasta ja hänen vanhempiaan ensisijaisesti kiinnosta koulun hallinnollinen malli tai opetuksen pedagoginen tausta-ajatus. Tärkeintä on kokemus ja tunne siitä, että opetus on turvallista ja laadukasta, sekä koulupäivän järjestelyt kokonaisuutena perheen sujuvaa arkea tukevia. Tässä yhtälössä myös koulumatkoilla ja kouluyksikön koolla on merkityksensä.

 

Onneksi kauniaislaiset vanhemmat  jaksoivat pitää oman kantansa esillä koko raskaan yhtenäiskouluvalmistelun ajan. Paljon vaivaa ja resursseja olisi säästynyt, jos tämä viesti olisi suostuttu vastaanottamaan jo ensimmäisissä kuulemistilaisuuksissa.

 

Vastaavia päätöksiä on tulevaisuudessa tiedossa ainakin ruotsinkielisen päiväkotiverkon kohdalla, ja selvitettäessä esiopetuksen siirtoa koulujen yhteyteen. Taloudellisten realiteettien huomioiminen on osa vastuullista kuntapolitiikkaa. Samalla on muistettava, että Kauniaisten talouden kannalta palvelutuotannon absoluuttista tehokkuutta tärkeämpi muuttuja on siinä, kuinka paljon kilpailukykyä pystymme kullakin palveluihin kohdennetulla eurolla luomaan. Siinä resepti Kauniaisten menestykseen tulevaisuudessa.

 

Rauhallista talvea toivottaen,

 

Juha Pesonen

Kaupunginvaltuuston II vpj.

 

 

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *