| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Kauppakeskuksen galleriakäytävä alkaa muotoutua

Työt kauppakeskuksessa Kauniaisten keskustassa etenevät vauhdilla. Koko rakennuksen paalutus tehtiin ajallaan ja pohjoisosan rakennuselementeistä osa on jo paikoillaan.

Työ keskustassa on hektistä ja siitä aiheutuu välillä melua. Kun Kaunis Granin tämä numero ilmestyy, ovat meneillään alapohjan ja pysäköintikannen työt sekä yhdistäminen vanhaan osaan. Heinäkuussa rakennustyömaa laajeni etelän suuntaan ja kirjaston edessä ollut pysäköintialue katosi. Galleriakäytävän perustuksia alettiin kaivaa mutta sitten jäätiin odottamaan paalutuskoneen korjausta.

Kauppakeskuksen rakemntaminen jatkuu.

Myös nosturi siirrettiin eteläosaan ja se jatkaa työtä siellä. Työstä aiheutuu jonkin verran melua. Työmaainsinööri Mika Kivinen Fira Oy:stä toteaa, että työt etenevät aikataulun mukaisesti.
– Paalutus piti aloitettaa viikkoa aiemmin kuin oli suunniteltu. Se johtui siitä, että juuri silloin oli yksi paalutuskone vapaana. Vapaita koneita ei ole aina saatavilla, minkä takia meidän piti sovittaa aikataulut yhteen toisen rakennusprojektin kanssa, kertoo Kivinen. Kaiken kukkuraksi paalutuskone meni rikki ja piti odottaa tietoa siitä, milloin se saataisiin korjattua.
Galleriakäytävän paalutus ja sen aiheuttama meteli kestävät Kivisen mukaan korkeintaan viikon. Hän muistuttaa, että Fira Oy:n vastuualueeseen kuuluu ainoastaan kauppakeskukseen liittyviä rakennustöitä.
Alueen pohjoispuolella maanalaisen pysäköintitalon rakentamisen liittyviä ponttiseinän lyöntitöitä on aiheuttanut melua mutta nämä työt eivät ole Firan urakassa eikä hallinnassa.
– Joskus tästä syntyy väärinkäsityksiä, hän toteaa.
Rakennustöiden ajaksi osa yrittäjistä on muuttanut johonkin toiseen osaan kauppakeskusta, kun taas jotkut ovat sulkeneet. Pankkiautomaatti on siirretty kirjaston pääsisäänkäynnin läheisyyteen. ​

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *