| YLEINEN - ALLMÄN

Lapsiystävällinen ympäristö houkutteli

Viimeisimpien tilastojen mukaan Kauniainen kasvaa, viime vuonna asukasmäärä lisääntyi ja vuodenvaihteessa kaupungissa oli noin 9 600 asukasta. Kaukisten perhe kuuluu niihin, jotka ovat valinneet muuton Kauniaisiin.

Panu on pitkään yrittänyt houkutella minua Kauniaisiin, sanoo Julia Kaukinen.

Hänen miehensä Panu on siinä mielessä paluumuuttaja, että lapsena ja nuorena hän asui ja kävi koulua kaupungissa.

– Tuttu seutu, kiva paikka. Vanhempani asuvat 300 metrin päässä tästä, sanoo Panu.

Panu ja Julia Kaukinen pitävät uudesta kotikaupungistaan. Panulle kaupunki on ollut tuttu nuoruudesta lähtien. Kuvassa lapset Mira ja Rami.

Julia ja Panu Kaukinen ja lapset Rami, 3,5 ja Mira, kohta 2, muuttivat Muuralasta Espoosta. Kaupungin valinnan ratkaisi lapsiystävällinen ympäristö.

He etsivät asuntoa melko kauan, ennen kuin löysivät sen oikean ja pääsivät lokakuussa muuttamaan Dosentintiellä sijaitsevaan taloon.

– Olimme oikeastaan katsomassa toista taloa tässä lähellä kun välittäjä ehdotti, että tulisimme katsomaan tätä. Minulta meni siis 20 vuotta päästä Kandidaatintieltä Dosentintielle, Panu Kaukinen nauraa.

Koti esitellään tv:ssä

Maaliskuun lopulla perheen koti esitellään MTV3:n uudessa Kotoisa-sisustusohjelmassa. Yläkerros on suurelta osin ohjelmatekijöiden remontoima.

– Se vei kolme viikkoa. He saivat vapaat kädet, emmekä me saaneet tulla sinä aikana taloon. Kerrosta ei myöskään saa valokuvata ennen kuin ohjelma on lähetetty tv:ssä, sanoo Julia Kaukinen.

Kiinteistönvälittäjä: Liikettä on

Heidi Malmström sanoo, että kaupungissa on hyvin tavallista myös hiljainen myynti.

Heidi Malmström Kiinteistömaailmasta sanoo, että ne jotka muuttavat Kauniaisiin muista kaupungeista ovat useimmiten lapsiperheitä.  Kiinteistömarkkinoilla näyttää nyt valoisammalta koko Etelä-Suomessa ja myös Kauniaisten asuntomarkkinoilla on liikettä.

Heidi Malmströmin mukaan nyt myydään asuntoja, jotka ovat hyvässä kunnossa. Samoilla linjoilla on myös Capital Hausin Ronnie Björkman. Hän sanoo, että aina on kysyntää jos hinta on tasapainossa kunnon ja sijainnin kanssa. Parhaiten myyvät hänen mukaansa hyväkuntoiset, energiatehokkaat omakotitalot sekä keskustan 2-3 huoneen kerrostaloasunnot hyvissä, hissillisissä yhtiöissä.

– Vaikeinta on niiden asuntojen kohdalla jotka on rakennettu 60-70-luvuilla, erityisesti jos taloyhtiö on huonossa kunnossa, sanoo Heidi Malmström.

Hänen mukaansa merkille pantavaa viime vuonna oli kuitenkin se, että suuret asunnot alkoivat liikkua erittäin hyvin.

– Joitain suuria taloja myytiin jo parin viikon kuluttua, sanoo Heidi.

Tervetuloa tänne, sekä nuoret että vanhat! Ronnie Björkman myy Kauniaisia innokkaasti uusille asukkaille.

Mutta Ronnie Björkmanin mukaan on tietynlaisia isoja huviloita, jotka eivät ole niin haluttuja.

– Erityisesti taloja, jotka on rakennettu vuosien 1970-1999 välillä ja joissa on suorasähkölämmitys, on vaikea myydä, hän sanoo.

”Ei aina saa samaa mitä naapuri pyytää”

Hänen mielestään tarjonta on kaupungissa riittävä, kun taas Heidi Malmström kaipaa myyntiin uudempia rivitaloasuntoja.

Miltä hintataso Kauniaisissa näyttää verrattuna muuhun pääkaupunkiseutuun?

– Kauniaisissa hintataso on korkeampi kuin pääkaupunkiseudulla yleisesti katsoen. Kaupunki on samalla tasolla kuin ”paremmat” alueet Espoossa, sanoo Heidi Malmström.

Myös Ronnie Björkman on sitä mieltä, että eroa Kauniaisten ja Espoon ”parempien” alueitten välillä ei enää ole.

– Täällä on useampia kohteita, jotka ovat myynnissä selvästi ylihintaan – naapurin pyytämä hinta ei  tarkoita, että sinun talosi on saman arvoinen, hän sanoo.

Tällä hetkellä Kauniaisiin rakennetaan myös uusia taloja. Ronnie Björkman sanoo, että kiinnostusta uusiin asuntoihin on jossain määrin. Heidi Malmströmin mukaan uudet asunnot houkuttelevat lähinnä vanhempaa väkeä.

– Asiakasryhmä joka on eniten kiinnostunut uusista kerrostaloasunnoista on vähän vanhemmat ihmiset, jotka eivät enää jaksa pitää huolta omakotitaloista, sanoo Heidi Malmström.

 

Tilastotietoa Kauniaisissa viimeisten kahden vuoden aikana myydyistä käytetyistä asunnoista: 2016/ 134 kpl, 2017/142 kpl, neliöhinta 2016/3 345€/m2, 2017/3 464€/m2.

Lähde: Ronnie Björkman via Suomen Kiinteistönvälittäjät ry.

 

KÄÄNNÖS: SIRKKU VEPSÄLÄINEN

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *