| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Handelsbankenilla ei enää konttoria Kauniaisissa

Handelsbankenin konttori Kauniaisissa yhdistyi 20.8. Tapiolan konttoriin. 

Mikä on päätöksen taustalla, Kauniaisten konttorinjohtaja Mikko Hyttinen?

– Tapiolaan syntyvän yksikön etuna on, että kaikki osaaminen on jatkossa koottu samoihin tiloihin. Näin voimme palvella asiakkaita tehokkaammin ja entistä laadukkaammin. Samalla asiakkaiden käytössä on laajempi osaajien joukko, hän sanoo.

Konttorin sijainnin merkitys on hänen mukaansa vuosien kuluessa vähentynyt pankkiasioinnin siirryttyä valtaosin sähköisiin kanaviin.

Kauniaisten konttorin kuusi työntekijää jatkavat Handelsbankenin palveluksessa. He ovat Hyttisen mukaan siirtyneet pääasiassa Tapiolaan ja osa pääkaupunkiseudun muihin konttoreihin.

Handelsbanken on toiminut Kauniaisissa vuoden 2014 keväästä lähtien.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *