| KAUPUNKI - STADEN

Nyt on kristallinkirkasta vettä uimahallissa

Kauniaisten remontoidun uimahallin veden laatua on kehuttu valtakunnan päälehteä Helsingin Sanomia myöten.

Mahtava juttu, vähän meni överiksi jopa, liikuntapaikkapäällikkö Sari Sarpaneva sanoo HeSan hymistelystä. Parin kuukauden remontti kirkasti altaan, puhdisti veden ja ilahdutti mielen.

– On kristallinkirkasta asiakkaidenkin mukaan, kuvailee laitosmies Pertti Sinkkonen, joka vastaa hallin teknisestä tilasta ja veden käsittelystä silloin kun on uimahallissa työvuorossa.

Pertti Sinkkonen (vas.) ja Stefan Lindholm.

Hallin lähihistoriassa on ikäviä tapauksia. Vuonna 2015 halli oli puolisen vuotta kiinni tulipalon jälkeen. Nyt juttu hehkui muusta syystä.

– Kerrankin meistä oli kirjoitettu kivasti. On ollut tulipaloa tai jotain muuta on sattunut. Nyt oli positiivinen asia, Sarpaneva sanoi.

Kun halli avautui maanantaina 3. syyskuuta klo 6.00, yksi hallin laitosmiehistä virkkoi altaan reunalla odottaville uimareille, että ette ole koskaan uineet näin kirkkaassa vedessä.

Oikeassa oli.

Pääosan esittäjät lymysivät kellarissa.

– Betonisten suodatinaltaiden korjaus ja suodatinmassojen ja putkistojen vaihto oli iso työ, sanoo projekti-insinööri Stefan Lindholm.

– Suodatinaltaat korjattiin, koska ne olivat vähän haperot, Sinkkonen kertoo.

Ajan hammas oli purrut. Teräs oli tullut pintaan ja alkanut ruostua.

– Ruoste kulkeutui veden mukana altaisiin. Siksi laatoissa oli ruostejälkiä, Lindholm sanoo.

Altaat pinnoitettiin uudelleen, ja veden kirkkauteen myös vaikutti, että laatat ja altaat pestiin.

– Allas tehopestiin, Lindholm sanoo.

Myös muuta korjattiin

– Kellarissa vaihdettiin kaikki tärkeät sulkuventtiilit, Sinkkonen sanoo.

Myös hallin kaikki valot uusittiin. Lisäksi lasten altaan ja kummankin suihkuhuoneen alakatot korjattiin.

– Koska laudat alkoivat putoamaan itsestään alas, Lindholm sanoo.

Lisäksi katot maalattiin valkoiseksi, joka sekin lisäsi valoisuutta. Myös ikkunajulkisivua korjattiin.

– Olivat menneet aika huonoon kuntoon. Oli täysi tekeminen, Lindholm kiteyttää työn määrän.

Ja ensi vuonna korjattaneen nousuviemäreitä ja suihkuhuoneiden kaivoja.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *