| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Kauniaislaisten oppilaiden ilmastolakko houkutteli satoja eduskuntatalolle

Monien koulujen käytävillä oli perjantaina 11. tammikuuta tavallista tyhjempää. Sadoittain eri koulujen oppilaita oli kokoontunut eduskuntatalon edustalle koululakkoon ilmaston puolesta.

Kaikki sai alkunsa Gymnasiet Grankulla samskolanissa.
– Me haluamme olla ilmaston puolella. Haluamme, että poliitikot ymmärtävät että tämä on ainoa oikea, ja että ilmasto on priorisoinnissa tärkeintä juuri nyt, sanovat Ilon Adlercreutz ja Catarina Korkman, jotka ovat aloitteentekijöitä.
Osta kotimaista ruokaa, vähennä lihansyöntiä, matkusta joukkoliikenteellä ja osta käytettyä. Jokainen voi muun muassa tällä tavalla tehdä osansa ilmaston puolesta, sanoo Ilon Adlercreutz (vasemmalla) ja Catarina Korkman.

– Haluamme osoittaa, että nuorilla on ääntä ja haluamme käyttää sitä.

He korostavat, että päätöksiä ilmastosta ei voi viivyttää ikuisuuksia.
– Haluamme tuoda esiin, että kyse on meidän tulevaisuudestamme. Nyt tehtävät valinnat vaikuttavat kaikkiin tuleviin sukupolviin ja miltä maailma näyttää meille tulevaisuudessa.
Monen puolueen poliitikkoja tuli myös ulos tapaamaan mielenosoittajia. Oppilaat esittivät ensin ilmastopäätöksistä vaatimuslistan, sitten poliitikot saivat vastata heidän kysymyksiinsä.

Anders Adlercreutz, RKP, oli mukana puhumassa mielenosoittajille.

-Luulen, että kaikki arvostavat sitä, että he tulivat ulos keskustelemaan meidän kanssamme, siksihän olimme täällä, sanoo Ilon, joka oli tyytyväinen saamiinsa vastauksiin.

Greta Thunberg inspiroi nuoria

Lukion tasa-arvoryhmä synnytti idean. Lukiolaisia inspiroi 15-vuotias ruotsalainen ympäristöaktivisti Greta Thunberg. Hän on koululakkoillut elokuusta lähtien ja kehottanut muita liittymään mukaan, jotta poliitikot ja yritysjohtajat oivaltaisivat ilmastoasian vakavuuden.

– Punainen merkintä Wilmassa on vihreä merkintä ilmastolle, sanoo Marcus Schramko Lärkanista.

-Tämähän on herättänyt todella paljon huomiota, ja yhä useammat ovat alkaneet osoittaa, että he välittävät ja ovat alkaneet lakkoilla. Suomessa tätä ei ole nähty paljonkaan joten tunsimme, että myös meidän on otettava asia omaksemme ja tehtävä jotain, sanoo Catarina Korkman.

Levisi nopeasti

Joulukuun puolivälissä tasa-arvoryhmä päätti toimia. Se lähetti Wilman kautta viestin koulun muille oppilaille, ja moni jakoi sen eteenpäin. Näin lakkokehotus levisi nopeasti ja itse lakko houkutteli satoja mukaan.

Paikalla oli poliitikkoja monesta puolueesta ja he lupasivat tehdä työtä ilmaston puolesta. Sanna Marin puhui SDP:n puolesta.

-On vaikeata selittää, miten kiitollisia olemme siitä, että ihmiset todella ovat tulleet paikan päälle, ovat tehneet kylttejä ja näyttävät, että he välittävät. Tämä todistaa, että pieni ihmisryhmä voi saada paljon aikaan ja yhdessä saamme toivottavasti vielä enemmän aikaan, sanovat Ilon ja Catarina.

KÄÄNNÖS: JUHANI HEIKKILÄ

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *