| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Suomen vanhin pujottelurinne: Granibacken 85 vuotta

Kauniaisten pujottelurinne vihittiin käyttöön 14.1. vuonna 1934 ja tämä tekee siitä Suomen ensimmäisen pujottelurinteen. Tämä vuosi on juhlavuosi, kun rinne juhlii 85-vuotis syntymäpäiväänsä.

Rinne rakennettiin alun perin Bad Grankulla-kylpylän vieraille, mutta oli myös käytössä muille innokkaille laskettelijoille. 1930-luvun lopulla sekä myöhemmin sotien aikana Granibacken houkutteli laskijoita ja seuroja myös kauempaa pääkaupunkiseudulta. Osasyy rinteen suosioon oli sen iltavalaistus. Muut seurat kuten Helsingin Toverit ja Slalom-Seura tulivat Kauniaisiin harjoittelemaan ja kilpailemaan. FK-37 järjesti pujottelun suomenmestaruuskilpailut Granibackenissa 18.1.1943. Grankulla IFK otti pujottelun ohjelmaansa ja vuonna 1946 järjestettiin seuran ensimmäiset seuranmestaruuskilpailut rinteellä.

Yksi rinteen pitkäaikaisista kävijöistä, Sture Skogström, asuu edelleen 250 metrin päässä rinteestä ja on yhdessä sukulaistensa kanssa ollut mukana rinteen sekä seuran toiminnassa vuosikymmeniä. Sturen oma isä oli aikoinaan mukana edistämässä alppihiihtoa Kauniaisiin ja tänä päivänä hänen poikansa ovat edelleen vahvasti mukana rinteen toiminnassa.

– Rinteessä ei vain laskettu, vaan seuran jäsenet vastasivat kaikista ylläpitotöistä talkoo hengessä. Loppukesästä – alku syksystä rinne niitettiin ja irtonaiset kivet poistettiin ja pujottelu kepit kunnostettiin. Sen aikaiset kepit tehtiin itse lähimetsän puista. Talvella hommaa riitti lumen kanssa. Lumisateen jälkeen kukaan ei päässyt laskemaan ennen kuin rinne oli kunnolla trampattu. Hissiä ei laitettu käyntiin ennen kuin kaikki oli saatu kuntoon. Talkoohenki oli hyvää ja se sai kantamaan vastuuta omasta kotirinteestä, kertoo Sture Skogström.

Sture Skogström on auttanut seuraa keräämään tietoa Granibackenin historiasta.

Granibacken tänä päivänä

1930-luvulta lähtien rinteen toimintaa on kasvatettu ja kehitetty määrätietoisesti. Tällä hetkellä Kauniaisten kaupunki omistaa rinteen, mutta seura GrIFK Alpine vastaa rinteen toiminnan pyörittämisestä. Rinteessä seura pyörittää yhtä Suomen suurimmista hiihtokouluista sekä menestyksellistä valmennustoimintaa. GrIFK Alpine on Suomen suurin alppiseura noin tuhannella jäsenellään.

– Kaupungin myönteinen ja kannustava suhtautuminen liikunnan edistämiseen on luonut hyvän pohjan kaupungin ja seuramme yhteystyölle. Hiihtokeskuksen ylläpito ja kehittäminen ilman kaupungin osallistumista olisi seuralle hyvin haastavaa tai mahdotonta, sanoo seuran puheenjohtaja Jussi Kattelus.

Tälle kaudelle seuran toimihenkilöt ovat muuttuneet ja uutena toiminnanjohtaja aloitti elokuussa pitkän uran alppihiihdon parissa tehnyt Ville Kainulainen.

Tiedotus- ja viestintäpäällikkö Alexandra Niiranen ja toiminnanjohtaja Ville Kainulainen.

– GrIFK Alpinella ja granilaisilla on ollut erittäin merkittävä rooli usean vuosikymmenen ajan suomalaisessa alppihiihtojuniorityössä. Järjestelmä on rakennettu hienosti tukemaan harrastusmahdollisuutta aina kolme vuotiaasta hiihtokoulualoittelijasta, aikuishuippu-urheilijaan. Jo valmiiksi toimivaa seuraa on hienoa päästä johtamaan. Erityisesti minua seuran toiminnassa miellyttää se, että GrIFK Alpine on vahvan seuratoiminnan lisäksi onnistunut rakentamaan ja pitämään asemansa sekä hiihtokeskuksen, että hiihtokoulun pyörittäjänä”, kertoo Kainulainen.

Tällä hetkellä seura työllistää kuusi täysipäiväistä ja neljä osa-aikaista työntekijää. Toimintaa pyritään kehittämään kovaa vauhtia ja seura onkin onnistunut hankkimaan itselleen uusia yhteistyökumppaneita ja pitämään kiinni vanhoista kumppaneistaan. Yhteistyökumppanit mahdollistavat avullaan toiminnan kehittämisen. Muun muassa rinteen ulkoasua ollaan paranneltu erilaisten mainosten sekä mainospressujen avulla. Vaikka yhteistyökumppanit ja seuran monet työntekijät ovat auttaneet toimintaa valtavasti, on talkootyö edelleen erittäin keskeinen asia monessa seuran toiminnassa.

Suosittu hiihtokoulu

Kauniaisten hiihtokoulussa käy vuosittain noin 900 lasta. Wernerin hiihtokoulu on tarkoitettu 4-12 vuotiaille ja opetus tapahtuu lasten ehdoilla. Opetustapa on kannustava ja vauhdikas, jonka kautta lapsi innostuu lajista entistä enemmän muiden lasten seurassa. Kaikki lasten kurssit toimivat 10-viikon kurssina (tauko hiihtolomalla). GrIFK Alpinen hiihtokoulu tarjoaa myös uutuutena kursseja aikuisille, Marcus Sandell Racing School (ratalaskukoulu), hiihtolomakursseja sekä myös yksityistunteja. Yksityistunteja järjestetään yksittäisille henkilöille tai ryhmille.

Kuten aiemmin mainittu, seura ja kaupunki toimivat tiiviisti yhdessä parantaen kaupunkilaisten liikuntamahdollisuuksia. Puheenjohtaja Kattelus kommentoi rinteen ylläpitoa seuraavasti:

– Hiihtokeskuksen investoinnit ovat mittavia ja Etelä-Suomen lyhyen kauden hiihtokeskukselle tuomat tulot eivät riittäisi pitkäaikaisten hankintojen rahoittamiseen. Viime vuonna rinteeseen saatiin kuntoportaat ja parhaillaan selvityksessä on kaupungin tekemänä hanke lumetusvesiputken vetämisestä Lippajärvestä hiihtokeskukseemme. Kertakuluna lumetusvesiputki on iso investointi, mutta valmistuttuaan se säästää paitsi hiihtokeskuksen vesilaskua myös ympäristöä. Olemme erittäin tyytyväisiä siihen, että hyvässä yhteistyössä Kauniaisten kaupungin kanssa voimme tarjota Kauniaislaisille sekä lähialueiden asukkaille mahdollisuuden harrastaa alppilajeja helposti saavutettavissa olevassa keskuksessamme.

Granibacken 85 v. juhlat 12.1.2019 klo. 11-14

Lämpimästi tervetuloa juhlimaan Granibackenin pitkää historiaa tulevana lauantaina 12.1.2019 klo. 11:00 alkaen rinneriehan merkeissä. Ohjelmassa on luvassa kaikille avoin laskettelukilpailu, jossa parhaat ajat, asut ja tyylit palkitaan. Lapsille ohjelmassa on muun muassa naamiaiset sekä liukurikisa. Kaiva vaatekomerosi kätköistä hienoin ja vanhin lasketteluasusi ja pue lapsille hienoimmat naamiaisasut. Kahvilassa on esillä historianurkkaus, jossa pääsee tutustumaan rinteen historiaan sekä lajin syntyyn Suomessa. Tarjolla on syntymäpäiväkakkua ja lettuja.