| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Tribuuni valmistuu toukokuussa

Keskustassa on kerrostaloja rakennettu jo vuodesta 2007. Toukokuun loppuun mennessä Bonavan rupeama on ohi kun Tribuuni valmistuu.

Tribuunin rakentaminen alkoi lokakuussa 2017.

– Alkuperäisestä aikataulusta ollaan noin kuukausi myöhässä, ja siitä ilmoitettiin jo alkuvuodesta ostajille. Se on aika vähän. Olemme ihan tyytyväisiä, koska tässä rakennetaan tiiviissä kaupunkiympäristössä, Bonavan yksikönjohtaja ja lakiasiainjohtaja Liisa Bäckström sanoo.

Tällä hetkellä Bonavalla ei ole rakenteilla muita projekteja Kauniaisissa ja olemme todella tyytyväisiä Tribuunista, josta valmistuessaan tulee mielestämme keskustan yksi upeimmista kohteista, Liisa Bäckström sanoo.

Suurin haaste Tribuunin kohdalla oli työt maan alla eli parkkihallin rakentaminen oli haastavaa.

– Totta, kun louhitaan maanalaista parkkihallia päästään vasta tuolloin kunnolla maarakenteeseen ja nähdään mitä tulee vastaan, Bäckström toteaa.

Tribuunissa on kaiken kaikkiaan 39 asuntoa, joista 23 on jo myyty. Sen lisäksi muutama on varattu.

– Tämä on meidän mielestä myyty ihan kohtuullisesti, Liisa Bäckström sanoo.

Talossa on 8 yli sadan neliön asuntoa. Suurin on 148,5 ja pienin 29 neliötä. Suurin osa isoista asunnoista meni heti, nyt on jäljellä pieniä ja muutama isompi. Silloin kun huomattiin, että on kysyntää isoista asunnoista yhdistettiin muutama asunto, jotta enemmän isoja huoneistoja olisi tarjolla.

Bonavalla ei ole tällä hetkellä suunnitteilla Kauniaisissa uusia projekteja.

– Seurataan tilannetta ja ollaan erittäin kiinnostuneita jos tänne avautuu mahdollisuuksia tulevaisuudessa, Bäckström sanoo.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *