| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Harvassa kunnassa syntyy tulevaisuudessa enemmän lapsia kuin nyt – Kauniainen kuulu niihin

Vuonna 2040 on vain 16 kuntaa, joissa syntyy enemmän lapsia kuin tänä vuonna. Kauniainen kuuluu niihin. 

Muut kunnat ovat Vantaa, Espoo, Helsinki, Tampere, Turku, Sipoo, Järvenpää, Jyväskylä, Jomala, Maarianhamina, Kangasala, Finström, Ilmajoki, Lemland ja Liminka, kirjoittaa Iltalehti.

Vuonna 2019 syntyy ennusteen mukaan 53 lasta Kauniaisissa ja 2040 luku on kaupunginjohtaja Christoffer Masarin mukaan 57 lasta. Kauniaisissa kuolee vuosittain ikärakenteesta johtuen noin 70-80 kauniaislaista.

Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2018 väkiluku kasvoi neljässä maakunnassa ja Ahvenanmaalla. Ennusteen mukaan vuonna 2035 väkiluku kasvaisi enää Uudenmaan ja Pirkanmaan maakunnissa sekä Ahvenanmaalla. Vuonna 2040 väkiluku kasvaisi Manner-Suomessa enää Uudenmaan maakunnassa ja sielläkin muuttovoiton ansiosta.

Vuonna 2018 Suomessa oli 60 kuntaa, joissa syntyi enemmän ihmisiä kuin kuoli. Ennusteen mukaan vuonna 2030 kuntia, joissa syntyy enemmän ihmisiä kuin kuolee, olisi 35 ja vuonna 2040 enää 12.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *