| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Ei vieläkään lunta mäessä

Granin laskettelurinteessä ei ole vieläkään lunta ja tämä tarkoittaa, että hiihtokoulujen aloitus siirtyy edelleen.

 

– Aloitetaan heti kun on mahdollista, GrIFK Alpinen päävalmentaja Alexandra Niiranen sanoo.

Hänen mukaansa lumituotantoon tarvitaan kaksi vuorokautta pakkassäätä ja pakkasta pitää silloin olla –4 ja –7 -välillä.

Tilanne on ongelmallinen kaikille yhdistyksen jäsenille. Harjoitteluryhmät joutuvat matkustamaan pohjoiseen.

Mutta seurasta kuuluu myös hyviä uutisia: Granin U14 -laskettelijat Felix Maksimow ja Joonatan Järvelä saivat kutsun edustamaan tällä viikolla Suomea Italiassa epävirallisissa MM-kisoissa.

Myös kaupungin luistelukentät odottavat edelleen riittävän pitkää pakkasjaksoa, että niitä voitaisiin jäädyttää, todetaan kaupungin liikuntatoimesta. Yhtälailla myös maastohiihtokauden avaus odottaa lumentuloa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *