| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Elisan 5G-verkko tuli Kauniaisiin

Elisa on avannut 5G-verkon Kauniaisiin. Kauniainen on yhtiön 37. 5G-paikkakunta.

Yhtiö kertoo lehdistötiedotteessa, että Kauniaisissa verkko kattaa alkuvaiheessa kaupungin keskustan sekä Kauniaisten ympäriltä Espoosta muun muassa Sepänkylän, Kavallinmäen, Lippajärven, Myllykylän ja Kolkekannaksen kaupunginosat.

Verkon laajentuminen Kauniaisiin mahdollistaa laajalle alueelle yhtenäisen 5G-peiton, kun Espoon peittoalueet yhdistyvät Kauniaisten puolelle rakennettujen peittoalueiden kanssa. 

– 5G-verkon nopea laajentuminen on mahdollistanut Uudenmaan alueella yhä suuremmat, yhtäjaksoiset peittoalueet yli kuntarajojen. Näin ollen nopea 5G-yhteys on käytössä myös liikkuessa eri alueiden välillä. Koulu- tai työmatkan voi kulkea kokonaan 5G-verkon sisällä, kertoo Elisan kuluttaja-asiakasyksikön liiketoimintajohtaja Juha Laukkanen.

Kaupungit ovat ottaneet 5G-teknologian erittäin positiivisesti vastaan. 

– Teknologia on ihmisiä varten ja uskon, että uusi 5G-teknologia tulee jo lähitulevaisuudessa ratkaisemaan monia arjen haasteita uudella tavalla. Meillä kaupungeilla on myös tärkeä rooli teknologian eteenpäinviemisessä ja eri toimijoiden yhteen saattamisessa, Kauniaisten kaupunginjohtaja Christoffer Masar sanoo tiedotteessa.

Elisan 5G-verkko on käytettävissä tällä hetkellä mm. Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *