| KAUPUNKI - STADEN

Kolumni: Historiallinen vuosi – monella tapaa

Vaiherikas ja jopa historiallinen vuosi 2020 lähestyy loppuaan. Koronapandemia pisti monet suunnitelmat sekä myös talousennusteet uusiksi. Vuoden 2020 talousarviota hyväksyttäessä ei ollut vielä mitään käsitystä siitä mitä tuleva vuosi toisi tullessaan.

Loppuvuodesta 2019 Kuntaliitto ennusti Kauniaisten kokonaisverokertymän olevan vuonna 2020 yli 72,8 miljoonaa euroa, kaupungin oman arvion ollessa talousarviossa kuitenkin tätä selvästi maltillisempi, noin 70,8 miljoonaa euroa. Pandemian iskiessä kunnolla päälle keväällä, muuttuivat Kuntaliiton verotuloennusteet kevään edetessä ennuste ennusteelta yhä synkemmäksi. Pohjakosketus tuli kesäkuussa, jolloin kokonaisverokertymäksi ennustettiin enää noin 65,5 miljoona euroa, eli yli 7 miljoonaa euroa vähemmän kuin mitä Kuntaliiton ennuste oli puoli vuotta aikaisemmin. Todelliset verotulotilitykset eivät kuitenkaan kehittyneet uusien heikompien ennusteiden mukaisesti ja mitä pidemmälle syksy on edennyt sitä paremmaksi ovat samalla sekä todelliset verotulotilitykset, että myös verotuloennusteet kehittyneet. Tämän hetken kohtalaisen konservatiivisen arvion mukaan tämän vuoden verokertymä tulee lopulta olemaan lähelle 70 miljoonaa, sitäkin paremman kokonaiskertymän ollessa mahdollinen.

Koronavuosi on, inhimillisten tragedioiden ja monenlaisten toiminnan uudelleenjärjestelyn lisäksi, aiheuttanut kaupungille myös sekä toimintatulojen menetyksiä että lisämenoja, erityisesti koronatestien muodossa. Valtio on ylimääräisten valtionosuuksien kautta kiitettävässä määrin vuonna 2020 auttanut kuntia pysymään jaloillaan, vaikka rahojen kohdistuminen paremmin todellisten koronamenetysten perusteella olisikin ollut perusteltua. Ylimääräiset valtionosuudet ovat Kauniaisten tapauksessa tarkoittaneet sitä, että me talousarviossa ennustetun lievästi negatiivisen – 179 000 euron valtionosuuden sijaan, näillä näkymin tulemme saamaan yli 4,2 miljoonaa euroa. Tämä ylimääräinen valtionosuus yhdistettynä kevään ennusteita huomattavasti paremmin kehittyneisiin verotuloihin, sekä toimialojen haastavassa tilanteessa ylläpitämä kulukuri tarkoittaa sitä, että tämän vuoden tuloksen ennustetaan tällä hetkellä olevan selvästi positiivinen.

Vuoden 2021 talousarvio käsitellään ja hyväksytään kaupunginvaltuustossa 14.12. Yllätyksellisen vuoden 2020 jälkeen, ei vuoden 2021 ennustaminen ja talousarvion rakentaminen ole ollut kovin yksinkertaista. Tämän hetken arvioiden mukaan valtionosuudet ovat koronatukitoimien pienentyessä tippumassa noin 1,5 miljoonaan euroon. Suurimmat epävarmuudet liittyvät verotuloihin, jotka viimeisimpien ennusteiden mukaan olisivat mm. koronan aiheuttaman talous- myllerryksen vuoksi kehittymässä erittäin nihkeästi ja jopa jäämässä vuoden 2020 tason alle. Näistä syistä myös vuoden 2021 tuloksen ennustetaan tällä hetkellä olevan selvästi, eli lähes 4 miljoonaa euroa, alijäämäinen. Tämä on kuitenkin huomattava parannus siihen, miltä ennusteet Kauniaisten osalta näyttivät vielä loppukeväästä, kun vuosien 2020 ja 2021 alijäämien ennustettiin yhteensä ylittävän selvästi 10 miljoona euroa ja on hyvin mahdollista, että tämän hetken verotuloarviot ovat vielä ylisynkät.

Kaupungin puskurit kestävät muutaman huonon vuoden, mutta virkamieskunnalla ja tulevalla valtuustolla tulee riittämään töitä, että saamme kaupungin talouden palautettua taas pidempiaikaisesti kestävälle polulle. Tähän kokonaisuuteen liittyvät myös ne suuret investointeihin liittyvät haasteet ja priorisoinnit, joista kirjoitin Kaunis Granin numerossa 11/2020.

Vuosi 2020 päättyy näillä näkymin Kauniaisissa historiallisesti myös väestömäärän osalta. Kauniaisten väkiluku on viimeisimmän väestön ennakkotilaston mukaan käynyt 9 999 asukkaassa elokuun lopussa, laskien syyskuussa 9 987 asukkaaseen, ja päättyen viimeisimmässä ennakkotilastossa 9 997 asukkaaseen lokakuun lopussa. On enemmän kuin todennäköistä, että tämän lehden ilmestyessä Kauniaisten väkiluku on virallisesti ylittänyt 10 000 asukkaan rajan.

Tervetuloa kaikki uudet kauniaislaiset ja turvallista sekä rentouttavaa joulunaikaa kaikille!

CHRISTOFFER MASAR, KAUPUNGINJOHTAJA