| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä: Suositusten noudattaminen tärkeää joulun ja uudenvuoden vietossa

Koordinaatioryhmä suosittelee vahvasti, että lähikontaktit rajoitetaan saman kotitalouden tai pysyvyydeltään siihen rinnastettavien läheisten välille myös joulun aikaan.

Muita yksityisiä tapaamisia tai perhekokoontumisia ei suositella järjestettäväksi.

– Joulua tulisi viettää siis kotona vain aivan läheisimpien ihmisten kanssa, ryhmä toteaa ja muistuttaa, että testaus toimii myös jouluna.

Kaupunkien järjestämät uudenvuoden ilotulitukset alueella on peruttu ja koordinaatioryhmä suosittelee vahvasti, että ihmiset pidättäytyisivät ilotulituksista kokonaan.

Nyt voimassa olevat, koronakoordinaatioryhmän 26.11. linjaamat rajoitukset ja suositukset jatkuvat 10.1.2021 saakka.

Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi myös Kauniainen seuraa koordinaatioryhmän linjaamia rajoituksia ja suosituksia. Kauniaisissa on ollut yhteensä tähän mennessä 85 koronatapausta.

Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *