| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Kampaamoyrittäjien mietteitä koronavuodesta

Kauniaisten ydinkeskustassa, puolen kilometrin säteellä, on 15 kampaamo- ja parturi-kampaamoyritystä. Miten kampaamoilla on mennyt pandemian aikana? Haastateltiin paria yrittäjää.

Yksityisyrittäjä Jari Ahmala Hearts Salon -kampaamosta on luotsannut liikettään viidettä vuotta Kauniaisissa. Hän on pitkän linjan kosmetiikka- ja kampaamoalan ammattilainen ja toiminut muun muassa kansanvälisten brändien johto- ja asiantuntijatehtävissä, uutuustuotekehitysprojekteissa ja hiusmuotitapahtumien tuottajana.

Kunhan pidämme kulut kurissa, pysyy nenä pinnalla koronankin läpi, Harri Nyberg toteaa.

Parturi-kampaamo Harri Nyberg kertoo kampaamon juurien juontuvan yli 60 taakse, vuoteen 1958, jolloin hänen äitinsä perusti kampaamon Kauniaisiin. Ennen kampaamoyrittäjäksi ryhtymistä Nyberg on toiminut vakuutusalalla, mistä sanoo olleen suurta hyötyä yrityksen bisnespuolen pyörittämiseen. 25 vuotta sitten hän suoritti parturi-kampaajaopinnot ja otti sakset sekä yrityksen käsiinsä.

– Jo äidin aikana kampaamo on ollut pieni perheyritys ja sellaisena olemme halunneet sen pitää. Asiakaskuntamme on vakiintunut ja on käynyt meillä uskollisesti vuodesta ja sukupolvesta toiseen, Nyberg kertoo.

Koronapandemia on koetellut alaa

– Nyt kun asiakkaat ovat sopeutuneet koronan tuomiin poikkeusaikoihin ja maskit, hygienia-asiat ja turvavälit ovat arkipäivää, on tilanne helpottunut, Ahmala ja Nyberg kertovat.

Ahmala kertoo, että koronakevään huhtikuu oli Hearts Salon -kampaamollekin ankeaa, jolloin liikevaihto notkahti 50 %.

– Toukokuussa tilanne alkoi kuitenkin piristyä – jopa yllättävänkin hyvin. Niin hyvin, että pelättyjen lomautusten sijaan palkkasimme kolme uutta kampaajaa. Meillä on kuusi asiakaspaikkaa ja hygienia- ja turvallisuusseikat on huippuun viritetty – niin henkilöstön kuin asiakkaiden suhteen. Syksyllä hankimme meille designsuunnitellut lasiset tilanjakajat asiakaspaikkojen väliin, joten meille voi tulla turvallisin mielin, Ahmala vakuuttaa.

Nyberg kertoo koronakevään 2020 iskeneen alkuun syvältä ja kovaa.

– Liikevaihto putosi puolella. Siitä päästiin yli ja syksyn toinen aalto löi alkuun kuin märkä rätti kasvoille. Nyt tilanne on vakiintunut. Kampaamotilamme ovat suhteellisen pienet ja nyt palvelemme vain yhtä asiakasta kerrallaan. Huomioimme kaikki turvallisuusseikat sekä asiakkaan ollessa liikkeessämme että ennen seuraavan asiakkaan tuloa. Muistuttaisin vielä asiakkaitamme, että älkää tulko liian aikaisin – varsinkin nyt kun on lunta ja pakkasta – tiloissamme kun saa olla sisällä vain yksi asiakas kerrallaan.

Miltä tuleva näyttää?

Koronasta huolimatta Ahmala ja Nyberg näkevät tulevaisuuden valoisana.

Asiakasmäärä on kasvanut, joten näen tulevaisuuden
hyvänä, Jari Ahmala toteaa.

– Kunhan pidämme kulut kurissa, pysyy nenä pinnalla koronankin läpi, Nyberg näkee.

– Asiakasmäärä on kasvanut, joten näen tulevaisuuden hyvänä, Ahmala toteaa.

– Kova kilpailu kuuluu kampaamoalan luonteeseen ja koronapandemia on kiristänyt kilpailutilannetta entisestään. Uskomme kuitenkin, että vaikka meitä kampaamoyrittäjiä Kauniaisten keskustassakin on suhteellisen monta, vankalta pohjalta ponnistavat kampaamot kestävät myös koronan kourissa, Ahmala ja Nyberg summaavat.

Hearts Salon -kampaamolle on myönnetty kansainvälinen Phorest Client Experience Award -palkinto neljänä peräkkäisenä vuotena. Palkinto on osoitus sitoutumisesta korkealuokkaiseen asiakaspalveluun. Harri Nyberg on palkittu Kauniaisten Vuoden Yrittäjä -palkinnolla.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *