| YLEINEN - ALLMÄN

Petrassa etäopetus, opiskelijamäärät vähentyneet

Kauniaisten kansalaisopiston Petran opiskelijamäärät ovat tämän lukuvuoden aikana pienentyneet noin 40 prosenttia. Noin 70 prosenttia Petran kursseista on alkanut etäopiskeluna.

– Loput ovat siirretty myöhempään ajankohtaan tai ovat peruttu. Suurin osa siirretyistä kursseista on suunniteltu pääsiäisen ja juhannuksen väliseen aikaan, sanoo rehtori Roger Renman.

Kursseista suurin osa pidetään Zoomissa tai Teamsissä. Opettaja lähettää linkin tunnille ja opiskelijat osallistuvat kotoa omalla koneella.

Pandemia vaikuttaa myös Kauniaisissa opiskelijoiden määrään.

– Kaikissa ikäryhmissä on ollut vähemmän osanottajia kursseille. Tämä on johtanut siihen, että useita kursseja on peruttu. Syyslukukaudella ehdimme jatkaa lähes loppuun asti normaalilla lähiopetuksella. Tänä lukuvuotena osanottajien määrä on supistunut lähes 40 prosenttia, kertoo Renman.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *