| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Rokotusaikoja avataan 55–59 -vuotiaille Kauniaisissa tiistaina

Kaikki 55–59 -vuotiaat (1962-1966 syntyneet) pääsevät varaamaan ajan koronarokotukseen tiistaina 27.4. noin klo 12 alkaen.

– Tavoitteena on avata rokoteajanvaraus 50–54 -vuotiaille (1967-1971 syntyneet) vielä huhtikuun aikana, kaupungin tiedottaja Markus Jahnsson kertoo.

Uutta on myös, että 65–69 -vuotiaat voivat viikosta 18 alkaen halutessaan valita rokotteen.

THL julkaisi 21.4.2021 tiedotteen, jonka mukaan 65–69 -vuotiaat voivat viikosta 18 alkaen halutessaan valita Astra Zenecan rokotteen sijaan toisen rokotteen. Siihen asti (viikolla 17) rokotteena käytetään Astra Zenecan rokotetta.

– Odotamme tähän liittyvää tarkempaa HUS-alueen yhteistä ohjeistusta lähipäivinä, Jahnsson kertoo.

Tällä hetkellä 27 % prosenttia kauniaislaisista on saanut 1. rokoteannoksen ja 5 % molemmat rokoteannokset.

– Olemme edenneet rokotuksissa samatahtisesti HUS-alueen kanssa, jossa vastaavat luvut ovat 23 % ja 2 %. Alueellisia eroja rokotettavissa ikäryhmissä aiheuttavat mm. väestön ikäjakauma ja vanhimpien ikäryhmien rokotushalukkuus, kaupunki tiedottaa nettisivuillaan.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *