| KULTTUURI -

Musiikkijuhlilla odotetaan paluuta tulevaisuuteen

Kauniaisten musiikkijuhlien runsas ohjelma on tänä syksynä saanut otsikokseen ”Paluu tulevaisuuteen”. Lipunmyynnissä seurataan tarkasti koronatilannetta.

– Festivaalin toteuttaminen on aina kiehtova yhdistelmä sekä palapelin suunnittelua, että rakentamista. Mutta nyt teemme kyllä ennätyksiä”, kertoo taiteellinen johtaja Jan Söderblom ja viittaa koronan aiheuttamiin jatkuviin muutoksiin kulttuurialalla.

Musiikkijuhlat avaa 29.10. maailmanluokan suomalaisvieras Keski-Pohjanmaan kamariorkesteri (kuvassa) Söderblomin johdolla. Lauluyhtye Rajaton esiintyy yhdessä Jaakko ja Pekka Kuusiston kanssa ajankohtaisessa ilmastoteemaisessa konsertissa Kaksi astetta.

Pekka Kuusisto.

Taidemusiikin tuttuja ja tuntemattomia helmiä esittävät Suomen eturivin taiteilijat, kuten viulisti Kreeta-Maria Kentala, pianisti Joonas Ahonen, nokkahuilukvartetti Bravadeja Grani-kvartetti Gabriel Faurén ajattoman kaunis Requiem kuullaan Kauniaisten kirkossa koronan uhrien muistolle baritoni Aarne Pelkosen, sopraano Kajsa Dahlbäckin ja kauniaislaisten kuorolaulajien toteuttamana.

Ruotsalaisuuden päivää 6.11. juhlitaan monipuolisesti: Anni Elifin konsertissa Edith Södergranin runot saavat jazz-sävelet, kaksikielinen perhekonsertti vie kieli- ja sävelkylpyyn ja Grankulla svenska kulturförening tuo mukaan juhlapuhujan, lapsikuoron ja Vuoden kauniaislaisen.

Tulevaisuuden tekijät -sarjassa esiintyy kaksi nuorta jousikvartettia Briosa ja ILOA sekä Porvoon sellokilpailun tuore menestyjä.

Turvaetäisyyksin toteutettu konsertti on ylellinen kokemus

Yleisön, taiteilijoiden ja henkilökunnan terveysturvallisuudesta pidetään koko festivaalin ajan huolta. Viranomaisten määräyksiä odotellessa lipunmyynti aloitetaan aikaisintaan elokuussa ja hyvin rajatuilla lippumäärillä. Mikäli rajoitukset syksyn mittaan höllentyvät esimerkiksi koronapassin käyttöönoton myötä, voidaan lippuja päästää myyntiin varovasti hieman enemmänkin.

– Turvaetäisyyksin toteutettu konsertti on ylellinen kokemus. Viime vuonna saimme paljon hyvää palautetta järjestelyistä ja konsertit olivatkin lähes kaikki loppuun myytyjä sillä kapasiteetilla, joka käytössä oli”, kertoo toiminnanjohtaja Ninni Sulva-Vakkilainen ja kehottaa konserttikävijöitä olemaan ajoissa lippuostoksilla myös tänä syksynä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *