| YLEINEN - ALLMÄN

Nikon uusi veistos ilahduttaa laavulla

Puuveistoksistaan tunnettu Niko Nordström on valmistanut kesän aikana veistoksen Kasavuoren laavulle.

Toteemiveistoksessa esiintyy suomalaisia nisäkkäitä latinankielisine nimineen ja se on ideoitu suoraan laavua varten. Tarkimmat voivat huomata toteemin alaosasta lehtien ja tassunjälkien muotoja.

– Veistoksen tekemisessä meni noin neljätoista tuntia, kertoo kaupungilla työskentelevä Niko, joka teki veistosta aina kun työt sen sallivat.  Haastavinta oli saada ison oravan häntä kolmiulotteiseksi. Lisäksi isoa puuta piti käännellä eri asentoihin veistämistä varten. Veistos on tehty ulkokäytössä kestävään lehtikuuseen.

– Uutena oli lehtikuusessa se, että se on kuin kaktus. Siinä on niin kuin pieniä neulasia, Niko kertoo.

Veistämisen kannalta pehmeä haapa on Nikon suosikki.

– Se ei tuoksu niin pahalle, kun sitä veistää, puu kuitenkin kuumenee aika paljon kun sitä sahaa, hän jatkaa.

Veistämisessä hän käyttää pääosin moottorisahaa ja välillä myös kaiverrussarjaa sekä harvemmin hiomapaperia. Niko kertoo saavansa paljon hyvää palautetta teoksistaan ja hänet myös välillä tunnistetaan kaupungilla. Palaute on suurimmalta osalta positiivista, vaikka joskus ihmiset saattavatkin valittaa sahausäänestä.

”Laavu on kiva pysähdyspaikka”

Laavulla aamupäivää viettäneet Elli ja Kaarina pitävät eri puolilta kaupunkia löytyvistä puuveistoksista:

Elli (vas.) ja Kaarina pitävät eri puolilta kaupunkia löytyvistä puuveistoksista. Myös laavu on naisten suosiossa. Laavulla käykin kunnossapitomestarin Veli Keski-Kohtamäen mukaan jatkuvasti väkeä, esimerkiksi päiväkoti- ja kouluryhmien muodossa. Polttopuita täydennetään kaksi kertaa viikossa.

– Minä 150-prosenttisesti rakastan niitä, kertoo Elli.

Myös laavu on naisten suosiossa ja Elli pitääkin paikan tunnelmasta ja savun maagisesta tuoksusta.

– Kiva pysähdyspaikka, täydentää vielä Kaarina.

Laavulla käykin paljon väkeä ja polttopuita täydennetään tiuhaan tahtiin kaupungin toimesta.

Tällä hetkellä Nikon puuveistoksia on Kauniaisissa yli 80 ja Kauniaisten luoman veistoskartan avulla teoksia pystyy kiertämään esimerkiksi valmiina reitteinä. Seuraava teos on luultavasti Gallträskille suunniteltu kala.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *