| YLEINEN - ALLMÄN

Granipäivä keräsi kaupunkilaiset torille – 50-vuotias kaupunki näkyi teemana illan aikana

Tunnelma oli katossa, vaikka torilla kattoa ei ollutkaan kun vuoden 2022 Granipäivä järjestettiin torstai-iltana. Sää suosi ja paikalla oli paljon ihmisiä, yhdistyksiä ja yrityksiä ja ohjelmassa paljon musiikkia ja esityksiä, sirkusta ja taidetta.

Oikein kiva tapahtuma, ihmisiä paljon liikkeellä ja hyvä tunnelma, tiivisti Annika Tallqvist.

– Oikein kiva tapahtuma, ihmisiä paljon liikkeellä ja hyvä tunnelma, tiivisti Annika Tallqvist illalla.

Järjestäjien odotukset olivat suuret, kun päivä vihdoin voitiin järjestää pandemian pakottaman tauon jälkeen. Kaikki meni nappiin.

– Huomaa, että on muutama vuosi vierähtänyt viime kerrasta. Ihmiset ovat iloisia ja positiivisia. Täällä on todella paljon ihmisiä ja on mukavaa että voidaan olla täällä uudella torilla, kaupunginjohtaja Christoffer Masar sanoi. 

Vuoden teemana oli Grani 50 vuotta. Tämä näkyi monella tapaa Granipäivän aikana, muun muassa siten, että päivällä istutettiin Thurmaninpuistoon 50 marjapensasta Kauniaisten kaupungin 50-vuotisjuhlan kunniaksi.

Monica Hamberg istutti ensimmäisen pensaan. Hän on mukana ruotsinkielisen eläkeläisyhdistyksen ryhmässä Gröna Fingrar ja harrastaa puutarhanhoitoa.

Monica Hamberg istutti ensimmäisen pensaan. Vasemmalla kaupunginpuutarhuri Emmi Silvennoinen.

– Tämä on erittäin hyvä idea. Toivottavasti saadaan tänne myös kylttejä, joista selviää pensaiden nimet ja että niitä on istutettu 50-vuotisjuhlan kunniaksi, hän sanoi työrupeaman jälkeen.

Illalla musiikista vastasi muun muassa Grani Big Band, joka täyttää niin ikään 50 vuotta. 

Päänäyttämöllä esiintyivät varmana tapauksena Aarne Alligaattori, Keira Lundström, joka tunnetaan vuoden Voice of Finlandista ja Gymnasiet Grankulla samskolan oppilaana, AccaBella, tribuutti Aki Sirkesalon kappaleista ja Crimson Peak. Ruohorappusten näyttämöllä esiintyivät muun muassa Grani Big Bandin lisäksi Kauniaisten omat ukulelevirtuoosit GrUS ja Causing Panic.

Thelma Turku ja oma keppihevonen.

Yksi ohjelman kohokohdista ainakin ennakkoon veikattuna liittyi keppihevosiin, joille oli rakennettu oma rata. Ja sielläkin tunnelma oli hyvä.

– Tämä on tosi kivaa, sanoi Thelma Turku jolla oli oma keppihevonen mukana. 

Skeittipuistossa järjestettiin skeittilauta-kilpailu nuorille. 

Ohjelma alkoi klo 12, kun Tivoli avautui. Varsinainen iltaohjelma alkoi klo 17, mutta musiikkia torilla oli tarjolla jo kello 16 alkaen.

Viktoriya Kovalenko (vas.), Oksana Schevehenko, Yulia Kirko ja Sergey Kirko tarjosivat ukrainalaisia herkkuja.

 

 

 

 

 

 

 

 

Katso kuvia päivän menosta täällä:

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *