| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Poliisi selvitti asuntomurtoja Kauniaisissa

Poliisi on selvittänyt asuntomurtojen sarjan Espoossa ja Kauniaisissa.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos sai maaliskuussa tutkittavakseen rikosilmoituksen, jonka mukaan Espoossa oli murtauduttu omakotitaloon ja anastettu omaisuutta. Maalis-huhtikuussa rikosilmoituksia tehtiin useista samankaltaisella tekotavalla toteutetuista asuntomurroista, jotka olivat tapahtuneet Espoon ja Kauniaisten alueella. 

Poliisin omalla teknisellä tutkinnalla sekä kansainvälisellä tiedonvaihdolla poliisi sai tiedon yhdestä epäillystä tekijästä, joka johti kahden muunkin epäillyn jäljille.

Rikossarjan päätteeksi epäillyt matkustivat takaisin kotimaahansa huhtikuun puolessa välissä. He palasivat takaisin Suomeen toukokuun alussa, jolloin heidät viranomaisyhteistyön päätteeksi otettiin kiinni ja vangittiin. Poliisi toimitti syyttäjälle syyteharkintaan 12 törkeää varkausrikosta, joihin se epäilee tekijöiden syyllistyneen.

− Asianomistajien ilmoitusten perusteella tämän rikossarjan yhteydessä anastetun omaisuuden kokonaisarvo on lähes 400 000 euroa. Anastettu omaisuus oli lähinnä koruja ja pöytähopeita, tutkintaa johtanut rikoskomisario Klaus Geiger sanoo lehdistötiedotteessa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *