| YLEINEN - ALLMÄN

Kauniaisten joulunavaus järjestetään torstaina

Joulun avaus Kauniaisissa järjestetään 1. joulukuuta keskustassa ja ostoskeskuksessa sekä ulkona torilla. Tilaisuus alkaa jo klo 12 päivällä myyntipöydillä. Muu ohjelma alkaa klo 17.

– On mukavaa, että voimme taas järjestää kansanjuhlan keskustassamme, kun joulukausi alkaa. Toivottavasti mahdollisimman moni pääsee paikalle, sanoo kaupungin tiedottaja Markus Jahnsson.

Hän on yksi heistä, joka vastaa joulun avajaistapahtuman järjestelyistä. Ohjelmassa on muun muassa lapsikuoro, joululauluja ja Kauniaisten Lucia.

Tapahtuman aikana palkitaan myös Vuoden yrittäjä Kauniaisissa. Myös tänä vuonna kauniaislaiset ovat itse voineet äänestää huomionosoituksen saajan.

Jouluavauksen järjestää Kauniaisten kaupunki, Kauppakeskus Grani ja Kauniaisten Yrittäjät ry.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *