| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Bussi junan sijaan neljänä sunnuntaina maaliskuussa ja huhtikuussa

Maaliskuussa ja huhtikuun ensimmäisenä viikonloppuna junat korvataan busseilla sunnuntaisin Kauniaisissa. Rautatieturvalaitetyöt aiheuttavat poikkeuksia junaliikenteessä välillä Leppävaara–Kauklahti. 

Muutokset liittyvät Espoon kaupunkirata -hankkeeseen, jonka valmistelutöitä aloitetaan alkuvuodesta. Muutokset vaikuttavat lähijunaliikenteen ohella myös kaukojunaliikenteeseen välillä Helsinki–Kirkkonummi. 

– Valmistelemme suuren ratahankkeen rakentamistöiden käynnistämistä tekemällä etukäteen päivityksiä rautatieturvalaitteisiin. Tällä mahdollistamme tiiviimmän rakentamisaikataulun. Koska turvalaitejärjestelmää ei voi pitää toiminnassa päivitystöiden aikana, junaliikenne on keskeytettävä neljän sunnuntain ajaksi. Valmistelevia töitä siis tehdään nyt, ja varsinaisten rakentamistöiden on tarkoitus käynnistyä loppuvuodesta 2023, hankkeen projektipäällikkö Tommi Rosenvall Väylävirastosta kertoo.

Neljänä sunnuntaina (5.3., 12.3., 19.3. ja 2.4.) Leppävaaran ja Kauklahden välisellä rataosuudella on liikennekatko sunnuntaiaamun kello 4:stä maanantaiaamuun kello 4:ään. Lauantaiden aikatauluihin töistä ei aiheudu muutoksia kauko- eikä lähijunaliikenteeseen.

Kyseisinä sunnuntaina kaukojunat on korvattu busseilla Helsinki–Kirkkonummi-välillä. Kirkkonummen ja Kupittaan välillä kaukojunat kulkevat normaalisti yksittäispoikkeuksia lukuun ottamatta. Aikataulut ja bussikorvaukset tulevat näkyviin HSL.fi-sivuilla ja HSL-sovelluksessa sekä VR.fi:n ja VR Matkalla -sovelluksen matkahaussa.

Lähijunat E ja U on peruttu kyseisinä sunnuntaina, L-junat on peruttu kello 3:03 Helsingistä ja kello 4:57 Kirkkonummelta lähtevistä vuoroista alkaen. Myös maanantaiöistä perutaan yhdet L-junat kumpaankin suuntaan. Maanantaiaamun ensimmäiset junat kulkevat normaaleilla aikatauluilla. Ensimmäinen L-juna Kirkkonummelta lähtee klo 4:27 ja Helsingistä klo 4:33. Liikennekatkoilla ei ole vaikutusta kaukojunien maanantain aikatauluun.

Perutut junat korvataan A-junilla osuudella Leppävaara–Helsinki, ja junia ajetaan kyseisinä sunnuntaina normaalia enemmän peruttujen L- ja U-junien korvaamiseksi. HSL järjestää bussikorvauksia E-, U- ja L-junien tilalle.

Korvaavat bussit kulkevat Leppävaarasta Kauklahteen ja Kirkkonummella kaikkien väliasemien kautta (pois lukien Keran asema, jonne ei ole järjestetty erillistä korvaavaa liikennettä). Leppävaaran ja Helsingin välillä kulkevat A-junat. Lisäksi Espoon keskuksen ja Helsingin Elielinaukion välillä kulkee poikkeusten aikana erillinen korvaava bussi.

Muutoksia rautatieturvaleitteisiin

Kevään 2023 aikana Leppävaaran ja Kauklahden välisellä rataosuudella päivitetään nykyisten raiteiden vapaanaolon valvontajärjestelmää, jonka tarkoituksena on tuottaa junien kulkua turvaavalle järjestelmälle tietoa siitä, onko tietty raideosuus vapaa vai varattu. Päivitys mahdollistaa hankkeen suunnitelmien mukaisesti lähi- ja kaukojunaliikenteen sijoittamisen myöhemmin omille raiteilleen. Muutostöiden aikana turvalaitejärjestelmä on pois käytöstä ja tästä syystä junaliikenne on keskeytettävä kokonaan vuorokauden ajaksi neljänä sunnuntaina.

Espoon kaupunkirata -hankkeessa toteutetaan kaksi lisäraidetta Leppävaaran ja Kauklahden välille nykyisten raiteiden viereen. Lisäraiteiden myötä liikenteen häiriöherkkyys vähenee huomattavasti ja junavuorojen määrää pystytään kasvattamaan merkittävästi. Lisäksi parannetaan asemien varustelutasoa ja kehitetään liityntäpysäköintialueita. Hankkeen yhteydessä toteutetaan myös kaupunkien erilliskohteita, kuten radan vartta kulkeva pyöräilyn laatureitti eli Rantaradanbaana. Tavoitteena on kehittää Rantaradan lähijunaliikennettä sekä Turun suunnan kaukojunaliikennettä vastaamaan kasvavien matkustajamäärien tarpeita. Espoon kaupunkirata on myös osa Helsinki–Turku nopeaa junayhteyttä (ns. Tunnin juna). 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *