| YLEINEN - ALLMÄN

Valtuusto käsittelee koulukeskus-asiaa elokuussa

Kaupunginhallitus kokoontui keskiviikkona ylimääräiseen kokoukseen koulukeskuksesta.

Kaupunginhallitus päätti äänestyksen jälkeen esittää valtuustolle suomenkielisen koulukeskuksen investointihankkeen valmistelun lähtötietojen osalta periaatepäätöksenä, että valmistelussa tulee huomioida seuraavat seikat:

  • Suomenkielinen koulukeskus sijoitetaan nykyisen uimahallin alueelle.
  • Koulukeskus suunnitellaan esiopetuksen ja perusopetuksen vuosiluokkien 1-6 kouluksi.
  • Rakennushankkeen yhteydessä selvitetään uimahallin sijoittamista koulurakennuksen yhteyteen.

Lisäksi kaupunginhallitus edellyttää, että Kasavuoren A-siiven päivitetty hankesuunnitelma etenee päätöksentekoon. Mäntymäen rakennuksen jatko selvitetään osana kaupungin pitkän tähtäimen talous- ja investointisuunnitelmaa.

Kaupunginvaltuusto käsittelee kaupungin tiedottajan Markus Jahnssonin mukaan asiaa elokuussa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *