| YLEINEN - ALLMÄN

Graffititaiteilija Zeus Kauniaisissa: Tähän taiteen alaan liittyy paljon ennakkoluuloja

Kyse ei useimmiten ole ”häirikkönuorista”, jotka ovat graffitimaalauksen takana sähkökaapeissa joka puolella maata. Usein maalauksien tekijät ovat keski-ikäisiä. Tapasimme kauniaislaisen graffititaiteilijan Zeuksen. Hän maalaa vain sallituille alustoille ja laillisille seinille, mutta haluaa silti esiintyä vain taiteilijanimellään tässä haastattelussa.

Tapaamme kauniina aamupäivänä pallohallin parkkialueen sisääntulon kontin vieressä. Tässä paikassa on sallittua maalata Kauniaisissa. Zeus on ollut meihin yhteydessä, koska hän haluaa kertoa omasta taiteestaan, johon liittyy hänen mukaansa paljon ennakkoluuloja. Monet ovat sitä mieltä, että maalarit haluavat vain vandalisoida ja tuhota.

– Usein vallitsee stereotyyppinen käsitys, että graffitimaalari on nuori, joka sotkee kaiken. Monet ovat itse asiassa 40–50-vuotiaita. He olivat aktiivisia 1990-luvulla, mutta jatkavat edelleen. Heillä on perheet ja työ, ja maalaaminen harrasteena, hän kertoo.

Zeus saa kehuja ja palautetta myös ohikulkevilta kauniaislaisilta ja Instagramissa. Hän valitsi taiteilijanimeksi Zeuksen koska se on lyhyt ja hyvä ja helppo maalata. Usein käytetään salanimeä, jotta taiteeseen liittyvä mystiikka säilyy.
Käden pitää olla vakaa, ja pitää olla silmää väreille. Kaikki tapahtuu vapaalla kädellä, luonnos paperilla on lähtökohta. Maalatessaan hän on erittäin keskittynyt.
– Sitä keskittyy niin voimakkaasti, että kun palaan kotiin ja katson kuvia, en muista kaikkia vaiheita.

Zeus opiskelee arkisin, eikä ole törmännyt moneenkaan samanikäiseen. Taidemuoto on hänen mukaansa ollut hieman taantumassa, mutta kiitos sallittujen ja laillisten seinien ja pajojen, on alkanut elää uudelleen. Hän itse jäi koukkuun tähän taiteeseen jo yläasteikäisenä. Hän on erikoistunut 1990-luvun alun graffiteihin. Ja tämä myös näkyy hänen Kauniaisissa tekemissään maalauksissa.

– Kirjaimet ovat selkeät ja niiden ääriviivat ovat terävät ja paksut. Tämä oli hyvin tavallista 1990-luvulla. Monet vanhemmista taiteilijoista ovat luulleet, että olen 50-vuotias, joka on alkanut maalata uudelleen, Zeus nauraa.

Kallis harrastus

Yhtä pallohallin viereistä kontin seinää peittää edelleen muotokuva Vesa-Matti Loirista. Maalaus tehtiin heti hänen kuolemansa jälkeen. Zeus maalaa pitkää sivua pysäköintialuetta vastaan. Hän aloittaa urakan maalamalla koko sivun harmaalla peitevärillä päivää ennen kuin alkaa maalata varsinaista teosta. Värit hän ostaa erikoisliikkeestä, joka myy spray-maaleja graffiteja varten.

– Maalit eivät ole halpoja, joten ajan mittaan tästä voi tulla aika kallista. Jos on onnea, voi saada jopa 60 litraa priimaa pohjaväriä ilmaiseksi rautakaupasta. Se on maalia, jota ei jostain syystä voida enää myydä.

Hän maalaa myös Matinkylässä, Kirkkonummella ja Kalasatamassa, jossa voi maalata laillisesti ja vapaasti. Hän oli myös maalaamassa rautatien alikulkua lähellä Villa Bredaa. Tässä projektissa oli kaupunki tukemassa maalien hankintaa. Hänen mukaansa Kauniaisissa on riittävästi laillisia pintoja.

– On tosi hyvä, että seiniä on olemassa. Jokainen maalipurkki, joka käytetään laillisiin seiniin, on pois sähkökaapeista. Maalaukset sähkökaapeissa eivät ole kaunista kaikkien silmille, mutta sekin on yksi tapa osoittaa, että joku on ollut täällä, hän sanoo.

Osoittaa kunnioitusta

Tähän taiteen muotoon liittyy ”sääntöjä”, joiden mukaan esimerkiksi ei saa ylimaalata vanhemman ja kokeneemman taiteilijan työtä.

Tämä taideteos, joka ei ole Zeuksen tekemä, maalattiin
konttiin Granissa heti Vesa-Matti Loirin kuoleman jälkeen.

– Täytyy osoittaa kunnioitusta, Zeus sanoo.

Eikä myöskään ole oikein sotata toisten töitä. Kaikki eivät tunne sääntöjä tai välitä niistä. Nyt sai Zeuksen maalaus Kauniaisissa olla rauhassa vain hetken. Kun minä ajoin illalla paikalle sain valokuvata valmista teosta rauhassa ja kaikki on rauhallista, seuraavana päivänä sain kuitenkin sähköpostiviestin:

– Meillä oli onnea, että otit eilen kuvat maalauksesta, sillä tänään näin, että joku oli maalannut ”fuck grani”, ja se peitti osittain maalauksen. Sääli ja esimerkki siitä, miten ei pidä toimia niiden sääntöjen mukaan, joista kerroin eilen, Zeus kirjoitti.

Graffitti-taiteilijat ikuistavat itse omia maalauksiaan, ja julkaisevat niitä sosiaalisessa mediassa, koska ikinä ei voi olla varma, että teos on vielä olemassa kahden tunnin kuluttua kun olet lähtenyt paikalta. Zeuksen löydät täältä: Zeus.tfs

KÄÄNNÖS: JUHANI HEIKKILÄ

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *