| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Kauniaisten pizza-automaatti täytti kolme vuotta

Suomen ensimmäinen Fizza Oy:n pizza-automaatti aloitti toimintansa Kauniaisissa tammikuussa kolme vuotta sitten. Tuolloin automaatti sai erittäin runsaan mediahuomion Suomen ensimmäisenä 24/7 toiminnassa olevana ”miehittämättömänä” pizza-automaattina.

Tällä hetkellä pizza-automaatteja on 24 – suurin osa näistä on Suomessa, yksi Ruotsissa ja uusin tulokas on Norjassa.

– Avasimme viime kesänä pizza-automaatin Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Automaatti on maailman ensimmäinen lentokentälle turvatarkastuksen jälkeiselle alueelle asennettu automaatti. Avasimme muutama viikko sitten Vantaan Asolaan uuden automaatin, josta saa myös juomia. Pyrimme siihen, että jatkossa kaikissa uusimmissa pizza-automaateissa on juomalaite, mutta aina se ei ole mahdollista syystä tai toisesta. Joten voi sanoa, että suurimmassa osassa uusista tulee olemaan juomia, kertoo Head of Business Development Patrick Nurmio Fizza Oy:stä.

Nurmio kertoo toiminnan olleen kaikin puolin kannattavaa. Erityinen ilon aihe on, että Kauniaisten pizza-automaatti on edelleen yksi parhaiten myyvistä automaateista – kertoo siitä, että asiakaskunta on selkeästi vakiintunut.

Kauniaisten uimahallin vieressä sijaitseva Suomen ensimmäinen pizza-automaatti on edelleen yksi parhaiten myyvistä automaateista, kertoo Head of Business Development Patrick Nurmio Fizza Oy:stä.

– Tällä hetkellä Pohjoismaissa ei ole muita pizza-automaattiyrittäjiä. Helsinki-Vantaan lentoasemalla oli yksi, mutta se on poistunut. Juuri nyt meillä on etulyöntiasema markkinoilla, mutta uskon että ennemmin tai myöhemmin alalle tulee muita kilpailijoita. Tavoitteemme on laajentaa toimintaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Virossa siten, että pizza-automaatteja olisi jatkossa satoja. Teemme koko ajan töitä saadaksemme uusia franchise-yrittäjiä ketjuumme. Heidän tehtävänsä on merkittävässä roolissa, jotta pizzojen tuoreus ja laatu säilyy moitteettomana aina valmistuksesta asiakkaalle. Pääkaupunkiseudun pizzat valmistamme itse käsin alusta loppuun keskuskeittiössämme Vantaalla. Täytämme automaatit myös itse. Pääkaupunkiseudun ulkopuolella franchise-yrittäjät valmistavat pizzat ja täyttävät automaatit. Heidät on ohjeistettu tarkoin noudattamaan meiltä saamiamme ohjeita – siten, että huolimatta siitä, mistä automaatista pizzan ostaa, on se aina tasalaatuinen, Nurmio kertoo.

Nurmion mukaan pizzojen tuotevalikoimassa on säilynyt ja säilyy vastaisuudessakin suosituimmat kymmenen vakio- valikoiman pizzaa, joihin ei juurikaan muutoksia tehdä. Kuukausittain vaihtuvat ”kuukauden pizza” sen sijaan vaihtelee sesonkiraaka-aineiden saatavuuden myötä.

– Yksi isoimmista haasteista on ollut viestinnällisesti lisätä asiakaskuntamme tietoisuutta siitä, että emme myy pakastepizzoja vaan tuoreita, ravintolatason pizzoja, joiden pohjana on neljä päivää fermentoitunut taikina sekä laadukkaat ns. 00-jauhot (jyvän ydinosasta valmistettu, hienoksi jauhettu vehnäjauho). Tilaat sitten pizzan automaatista paistettuna tai kylmänä kotona paistettavaksi, on se aina tuore. Toinen haaste on löytää uusille automaateille yhtä hyvä sijainti, kuin Kauniaisten automaatille – uuden automaatin perusta- minen kun vaatii paljon työtä ja resursseja, Nurmio kertoo.

Pizzoja koskeva asiakaspalaute on Nurmion mukaan ollut mieltä lämmittävää ja toimintaa kehittävää.

– Saamamme palautteiden pohjalta olemme jatkokehittäneet pizzoja ja esim. gluteenittomat ja vegaaniset pizzat ovat nyt tuotevalikoimissamme. Kiitosta olemme saaneet etenkin taikinasta, pizzojen mausta ja siitä, että pakastepizzan sijaan pizza on tuore, Nurmio sanoo.

Fizza Oy:n pizza-automaattien sijainnit

  • 12 pääkaupunkiseudulla: Helsinki: Vallila, Tapaninkylä, Kannelmäki (Kauppakeskus Kaari), Espoon Niittykumpu, Vantaa: Nikinmäki, Myyrmäki, Tikkurila, Asola, Helsinki-Vantaan lento- asema, Kirkkonummen Veikkola, Tuusula ja Kauniainen.
  • 4  Turun seudulla
  • 2 Vaasan seudulla
  • 1 Jyväskylässä, Tampereella, Lappeenrannassa ja Oulussa
  • 1 Ruotsin Mjölbystä (Linköpingin ulkopuolella)
  • 1 Norjassa, Oslon ulkopuolella

Pizzavalikoimat ja automaattien tarkat sijainnit löydät netistä: fizza.fi

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *