| YLEINEN - ALLMÄN

Lähellä Delin yrittäjät myyvät jätskiä torilla

Lähellä Deli hoitaa tänä vuonna Pingviini-jäätelökioskin torilla. Kioski avattiin katuruokafestareille torstaina 25.4.

 

Pia Laakion mukaan kioski täydentää hienosti kahvilan tarjontaa. Kioskissa myydään Valion, Mövenpickin ja Fazerin jäätelöitä.

Lähellä Delin Pia Laakio (vas.) ja Lilli Johansson Granista myyvät jäätelöä torilla tänä kesänä.

– Siellä voimme myydä laajempaa variaatiota jäätelöistä kuin meillä Delin tiloissa olisi mahdollista. Samalla saamme hyödynnettyä terassia molempien käyttöön, hän toteaa.

Miten voitte muuten hyödyntää kahvila-jäätelökioski -yhdistelmää, kun ne ovat vain kymmenen metrin päässä toisistaan? 

– Asiakkaille on laajempi valikoima tuotteita ja yhteinen terassialue. Lounastajat voivat hakea jälkkäriksi jäätelöä kioskista. Kioskin jäätelöasiakkaat voivat puolestaan noutaa erikoiskahvin, smoothien yms. delin puolelta, Pia sanoo.

Kioskilla tulee olemaan kolme työntekijää. Kioski on auki säävarauksella maanantaista lauantaihin klo 11-18 ja sunnuntaisin 12-18. Sesonki jatkuu elokuun loppuun saakka.

Kauniaisten Katuruoka-Karnevaalit järjestetään 25.-27.4. klo 11-19.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *