Lunna on Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen digitaalinen asiointikanava. Saat Lunnan kautta yhteyden terveysasemalle, neuvolaan, hammashoitoon ja Seniori-infoon sekä yleiseen asiakasneuvontaan. Kauniaisissa ollaan vielä muutaman viikon ajan siirtymävaiheessa, ennen kuin kaikki palvelut toimivat Lunnassa, hyvinvointialue tiedottaa.
Siirtymävaihe johtuu siitä, että Kauniaisissa on ollut käytössä asiakas- ja potilastietojärjestelmä Apotti, josta siirrytään toukokuun lopulla hyvinvointialueen yhteiseen järjestelmään Lifecareen.
– Tässä muutaman viikon kestoisessa välivaiheessa käytössämme on joidenkin palvelujen osalta väliaikaisia prosesseja ja asiakasohjauksia. Esimerkiksi suun terveydenhuollossa tai neuvolan ajanvarauksessa ohjaamme asioimaan vielä puhelimessa, kertoo suun terveydenhuollon palvelulinjajohtaja Arja Liinavuori.
Sen sijaan esimerkiksi Kauniaisten terveysasema palvelee jo nyt täydellä teholla myös Lunnassa.
Jotkut asiakkaat ovat hyvinvointialueen mukaan olleet harmissaan, kun Lunna ei ole vielä toiminut Kauniaisissa kokonaisvaltaisesti. Liinavuori on pahoillaan, että Kauniaisten asukkaita on täytynyt vielä toistaiseksi ohjata Lunnasta puhelimeen.
– Onneksi muutaman viikon kuluttua asiointi Lunnassa laajenee Kauniaisissa myös suun terveydenhuollon osalta.
Lunnassa on käytössä kaksi toimintoa, chat ja kiireettömät viestit. Chat-viesteihin vastataan arkisin klo 8–16. Chat soveltuu kiireellisten asioiden hoitamiseen, kuten uuden oireen selvittämiseen tai ajanvaraustiedusteluihin. Kiireettömän viestin voi lähettää ympäri vuorokauden, silloin kun parhaiten sopii.
– Vastaamme kiireettömään viestiin kolmen arkipäivän kuluessa, hyvinvointialue tiedottaa.