Veronica Rehn-Kivi, kaupunginhallituksen puheenjohtaja
Melodraama-esitystä olen odottanut innolla! Yhteissointi musiikin ja lausunnan välillä menestyneen solistin ja kokeneiden muusikoiden esittämänä – ja läsnä sekä Runeberg, Rydberg että Sibelius.
On aina yhtä ilahduttavaa kun lapsille tuotetaan korkealuokkaista ohjelmaa. Keisarin uudet vaatteet esitetään kaksikielisenä ja se sekoittaa klassisen sadun moderniin musiikkiin. Tämän esityksen haluan ehdottomasti nähdä yhdessä lastenlasteni kanssa.
Huvilasarja on musiikkijuhliemme helmiä. Korkealuokkaisen musiikin kuunteleminen arvokkaassa ympäristössä on kulttuuria parhaimmillaan.
Satu Roberg, musiikkiopiston rehtori
Musiikkiopiston rehtorina minua ilahduttaa erityisesti nuorten taiteilijoiden vahva läsnäolo, kuten Soitinakatemiat lavalla -konsertti 2.11. Ohjelmisto on niin kiinnostava tänä vuonna, että joka ilta olisi mielenkiintoista kuultavaa. Erityisesti teatterin ja musiikin yhdistelmät kiehtovat. Elina Mustosen Sinetti-esitys 26.10. on helmi, jonka kuulemista olen odottanut jo pitkään.
Edith, 5 vuotta
Aion mennä katsomaan Keisarin uusia vaatteita. Se näyttää kivalta ja hauskalta.
Siiri, 11 vuotta
Näin ekan kerran Red Nose Companyn klovneja Kauniaisissa pari vuotta sitten enkä meinannut pysyä penkissä kun nauratti niin paljon. Olen siitä saakka odottanut heidän uutta esitystään. Olen käynyt aikaisemmin myös Huvilakonsertissa ja siellä oli mukava tunnelma ja hauskaa musiikkia. Konsertti kesti vain tunnin, joten ehtii tehdä muutakin samana iltana, kuten läksyt.
Jan Söderblom, festivaalin taiteellinen johtaja
Suunnittelemme festivaalimme sillä tavalla, että voin käsi sydämellä suositella tänäkin vuonna sinulle jokaista tapahtumaa. Eli tule kun pääset ja sellaisena kuin olet! Mutta vinkkinä sanoisin, että katso, mikä herättää uteliaisuutesi. Ja kun nyt lupasin nostaa esille jotain erityistä, harvinaisia herkkuja, niin ne ovat kyllä melodramaattiset illat eli 26.10. Sinetti ja 1.11. Melodraama.
Ninni Sulva-Vakkilainen, festivaalin toiminnanjohtaja
Red Nose Companyn ja Avantin yhtyeen saumaton yhteistyö Aleksis Kivi -esityksessä on kerännyt osakseen niin huikeita arvosteluja ja palkintoja, että odotan erityisesti pääseväni viimein näkemään tämän kokonaisuuden. Samuli Edelmannin esiintymiset ovat aina vaikuttavia ja nyt Kauniaisissa hänellä on mukanaan huippumuusikot saksofonisti Jukka Perko ja pianisti Matti Paatelma. Musiikkitalon kuoron konsertissa kiinnostaa Sibeliuksen harvinaisuus, josta pianisti Folke Gräsbeck kertoo tarkemmin otsikolla ”Hävinnyt kantaatti”.
Lippuostokset nyt myös kaupungintalolta ja parkkivinkit
Musiikkijuhlien liput ovat myynnissä paitsi verkossa lippu. fi-palvelussa, myös kaupungintalolla sen aukioloaikoina ja konserttipaikoilla alkaen tuntia ennen tapahtumaa. Huvilakonserttien lipunmyynti aukeaa puoli tuntia ennen konsertin alkua. Paviljongin konsertteihin tullessa kannattaa auto jättää kotiin tai lähistön muille parkkipaikoille, Paviljongin vieressä on parkkipaikkoja vain liikuntarajoitteisille.




