Kauniaisten ruotsinkieliset eläkeläiset GSP (Grankulla svenska pensionärer) täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Merkkipäivän kunniaksi yhdistys järjestää jäsenilleen juhlatilaisuuden Uudessa Paviljongissa 17. lokakuuta – ja kuten yleensä yhdistyksen juhlissa, myös tämä on loppuun varattu.
Yhdistystä johtaa Torolf Hedlund, joka on huomannut jäsenmäärän kasvaneen viime vuosina. Hänen mukaansa tämä on erittäin positiivista, sillä monet senioriyhdistykset kamppailevat vähenevän jäsenkunnan kanssa.
Jäseniä on 613 ja nettolisäys viimeisen kymmenen vuoden aikana on 32.
– Vuosina 2019–2022 jäsenmäärämme väheni luultavasti koronapandemian vuoksi. Sen jälkeen jäsenmäärä on kasvanut vuosi vuodelta, kertoo Torolf Hedlund.
GSP ei ole aktiivisesti houkutellut uusia jäseniä.
– Uskon, että paras tapa saada uusia jäseniä on, että nykyiset jäsenet ovat tyytyväisiä ja hyvä maine leviää sitä kautta. Kilpailemme sen tosiasian kanssa, että uudet eläkeläiset ovat usein vielä hyvin aktiivisia monenlaisten harrastusten – mökkeilyn, matkustamisen ja perhe-elämän parissa – ja kokevat olevansa liian nuoria liittyäkseen eläkeläisyhdistykseen.

Yhdistys haluaisi kuitenkin lisää nuorempia jäseniä.
– Vaikka jäsenmäärä on kasvanut, jäsenten keski-ikä ei ole laskenut. Päinvastoin, kymmenessä vuodessa keski-ikä on noussut 76:sta 80 vuoteen. Yhdistys tarvitsisi lisää nuorempia jäseniä, jotka olisivat myös valmiita tekemään työtä yhdistyksen ja sen tulevaisuuden hyväksi. Hallituksen yhdeksän jäsenen lisäksi meillä on reilut kaksikymmentä innokasta jäsentä, jotka vetävät niin kutsuttuja harrastusryhmiä. Heidän panoksensa viihtyvyytemme eteen on merkittävä. Ryhmien vetäjät kuitenkin vanhenevat vuosi vuodelta, ja uusien tilalle saaminen olisi turvattava. Talkoohenki on toistaiseksi ollut hyvä, mutta näyttää siltä, että se saattaa olla hiipumassa.
Yhteisöllisyys on jäsenille tärkeää.
– Uskon, että yhteisöllisyydellä on keskeinen merkitys. Sen huomaa vilkkaasta kanssakäymisestä ja äänekkäistä keskusteluista ennen ja jälkeen tiistaikokoontumisten. Monet tulevat ajoissa paikalle nauttimaan kahvikupillisesta hyvässä seurassa. Harrastusryhmämme tarjoavat toisenlaista yhteisöllisyyttä pienemmissä piireissä jonkin tietyn toiminnan ympärillä.
Miten kuvailisit yhdistyksen roolia Kauniaisissa tänä päivänä?
– Yhdistys pyrkii luomaan yhteishenkeä ja toveruutta jäsenten välille sekä tukemaan pienempiä ryhmiä, jotka voivat harjoittaa yhteisiä harrastuksia. Tärkeä tavoite on tarjota kohtaamispaikka mahdollisimman monelle alueemme seniorille ja näin toivottavasti vähentää yksinäisyyttä, joka voi muodostua monelle vanhukselle ongelmaksi. Pienessä kaupungissa kuten Kauniainen, jossa etäisyydet ovat lyhyitä ja keskeinen kokoontumispaikka Villa Junghans on helposti saavutettavissa, on hyvät edellytykset sille, että yhdistys voi täyttää tämän roolin.
Tiistaikokoontumisten lisäksi järjestetään juhlia, joissa tarjotaan hyvää ruokaa ja juomaa rennossa hengessä. Myös teatterikäynnit ja retket niin lähialueille kuin kauemmaksikin, esimerkiksi Vaasaan, ovat kuuluneet ohjelmaan. Sekä juhlat että teatterimatkat ovat Torolfin mukaan yleensä loppuun varattuja.
Mitä itse toivot eniten GSP:n seuraavalta kymmeneltä vuodelta?
– Toivon, että yhdistys voi jatkaa kokoontumispaikkana Kauniaisten ruotsinkielisille senioreille ja että pystymme houkuttelemaan uusia aktiivisia jäseniä monipuolisella ja kiinnostavalla ohjelmalla tiistaikokoontumisiimme. Tärkeää on, että voimme jatkossakin käyttää Villa Junghansia ”kotinamme”. Haluan kiittää Kauniaisten kaupunkia menneistä vuosista, jolloin olemme saaneet kokoontua siellä sekä tiistaisin että pienemmissä harrastusryhmissä.
KÄÄNNÖS: PATRICIA HEIKKILÄ




