Huhtikuun alussa on luvassa italialaisia makuja, kun italialainen ravintola Doppio Zero avaa ovensa entisen Guidoksen tiloissa.
– Guidosista tutut kiviuunipizzat säilyvät valikoimassa, mutta lisäksi tarjolle tulee laaja valikoima muita italialaisia herkkuja sekä mahdollisuus ostaa aitoja italialaisia delituotteita mukaan kotiin, kertoo Kauppakeskus Granin kauppakeskuspäällikkö Jenna Vehka-aho.
Kokonaiskuvana, vaikka ajat ja taloustilanne ovat koko Suomessa olleet haastavia, hän näkee tulevaisuuden positiivisena.
– Alkuvuosi toi meille uutena vuokralaisena Synsamin. Galleriakäytävälle on avattu leikkipaikka ilahduttamaan perheen pienimpiä, ja keväällä S-marketin aulaan tulee pientä uudistusta, muun muassa alakattoa ja maalaustöitä. Alkuvuosi on lähtenyt vilkkaasti käyntiin erilaisten tilakyselyiden osalta, ja suosittelemme seuraamaan Granin nettisivuja ja sosiaalisen median kanavia, joissa kerromme uusista tulokkaista, hän sanoo.
Hän kuitenkin muistuttaa, ettei voi liikaa korostaa sitä, että paikalliset palvelut pysyvät elinvoimaisina ja monipuolisina ainoastaan niitä käyttämällä.
– Kun miettii lounas- tai illallispaikkaa, kauppakeskuksesta löytyy kahdeksan erilaista ravintolaa ja kahvilaa. Toisessa kerroksessa on monenlaisia hyvinvointi- ja liikuntapalveluja, Granissa on kattava valikoima kauneusalan hemmottelupalveluja, ja erikoiskaupat tarjoavat monenlaista ilahdutusta ja ideoita niin arkeen kuin juhlaan – unohtamatta tietenkään päivittäistavarakauppoja ja arjen asioinnin paikkoja, hän toteaa.
Lue lisää lehdestä 11.3.




