Kauniaisten kirkossa on kaksi kellotornia, joista vanhempi on kunnostustarpeessa, minkä vuoksi sen kelloja ei ole soitettu heinäkuusta 2024 lähtien. Tilalla käytetään virtuaalisia kelloja.
– Mutta ei hätää. Päätimme luoda konsertin, jossa saamme kuitenkin kuulla aitoja kelloja paikan päällä. Monitaituri Supavit Nummelin (kuvassa) kokosi konserttia varten ”kannettavan” kellopelin, jonka hän tuo kirkkosaliin, kertoo ConAniman tuottaja Johanna Ruuth-Karvonen, joka järjestää konsertin yhteistyössä Kauniaisten seurakuntayhtymän kanssa.
Konsertti järjestetään 31.3. Ajankohtaan sopivaa musiikkia tulkitsevat alttoviulisti Clara Petrozzi ja pianisti Sari Blå.
Konsertissa kuullaan musiikkia, joka liittyy luontoon, kotimaahamme ja hengellisyyteen. Esimerkkeinä säveltäjistä mainittakoon Jan Kalliwoda, Toivo Kuula, Aleksandr Glazunov, Paul Hindemith, Franz Liszt ja Jean Sibelius.
– Konsertin päätämme aina niin koskettavaan Finlandiaan, jonka Sari Blå tulkitsee, Ruuth-Karvonen sanoo.
Supavit Nummelin soittaa konsertin aluksi pianisti Sari Blån kanssa improvisoiden kellojen ja pianon ”vuoropuhelun”. Supavit Nummelin toteaakin:
– Nyt olisi hieman erilaista musiikkitaidetta luvassa, kirkonkellojen vuoropuhelu pianon kanssa. Sitä ei voi jättää kuulematta. Tervetuloa todistamaan tätä hetkeä.
Supavit Nummelin adoptoitiin Suomeen yksivuotiaana Thaimaasta. Lapsena hän matkusti paljon vanhempiensa kanssa ja he vierailivat usein kirkoissa, joiden mahtipontisuus ja kauneus kiehtoivat häntä jo varhain. Myöhemmin Nummelin sai idean kerätä vanhoja soittokelloja, joita on sittemmin kertynyt eri puolilta Suomea ja myös ulkomailta.
Kellojen ääni kiehtoi niin, ettei kuunteleminen kirkon tornin juurella enää riittänyt. Aluksi Nummelin kierteli kirkoissa ja pyysi lupaa päästä torneihin katsomaan kelloja. Myöhemmin hän oli jo niin perehtynyt aiheeseen, että auttoi seurakuntia korjaamaan kelloja ja niihin liittyvää tekniikkaa. Innostus vei Nummelinin alan vanhojen mestareiden oppiin.
Supavit Nummeliiniin voi tutustua lähemmin hänen Facebook-sivullaan ”Kirkontorniteknikko Supavit Nummelin”.
Hiljaisen viikon tiistaina ”Kellot soivat” Kauniaisten kirkossa 31.3. klo 19.




