Erään rivitaloasunnon ympärillä, lähellä Stockmannin raunioita Kauniaisissa, kuhisee, kun kuvausryhmä kuvaa uutta lasten tv-sarjaa Svenska Ylelle. Sarja perustuu Matilda Gyllenbergin menestyksekkääseen lastenkirjaan Hundra dagar hemma (sata päivää kotona).
Kun KG saapuu vierailulle, on yhtäkkiä ruokatauon aika, ja asunnosta virtaa ulos näyttelijöitä ja muita tuotannossa työskenteleviä. Näyttelijä Pelle Heikkilä ja Robert Helle, joka esittää yhtä lapsirooleista – Staffania – vitsailevat iloisesti keskenään. He vaikuttavat vanhoilta tutuilta, mutta tapasivat todellisuudessa ensimmäistä kertaa vasta muutamaa tuntia aiemmin.

– On tosi hauskaa päästä kuvaamaan näiden tyyppien kanssa, Pelle sanoo, kun myös pääroolia esittävä Emilia Peltola, joka näyttelee Nikeä, saapuu paikalle.
Kirja kertoo Nikestä ja Miasta, jotka joutuvat keskelle salapoliisimysteeriä, samalla kun Nike kamppailee mielenterveysongelmien kanssa eikä halua mennä kouluun. Miaa esittää Amanda George. Aikuisten näyttelijöiden joukossa ovat myös Alma Pöysti, Mimosa Willamo ja Elmer Bäck.
Pelle Heikkilälle Hundra dagar hemma on tärkeä kirja. Hän pitää siitä, mitä ollaan tekemässä.
– Mikään ei ole parempaa kuin saada olla mukana näin tärkeässä tuotannossa. Meillä on kolme tytärtä, ja luimme kirjan, ja sen jälkeen katsoimme Unga Teaternin todella hienon näytelmän. Olen myös hyvä ystävä kirjailijan kanssa, joten tämä on todellinen kunnia. Aihe on tärkeä, Pelle sanoo.
”Ajattelimme heti Grania”
Sarjan tuottaja Mia Palmgren on syntynyt Kauniaisissa ja hänellä on sukua kaupungissa. Myös kirjailija on kirjoilla kaupungissa, vaikka asuu tällä hetkellä ulkomailla. Mia selittää näin, miksi Kauniainen valikoitui kuvauspaikaksi ja sarjan ”sydämeksi”:
– Luimme kirjan yhdessä ohjaajan ja käsikirjoittajan Anna Blomin kanssa, ja koska uimahalli on kirjassa tärkeä, ajattelimme heti Kauniaista. Ja koska sekä minä että Matilda olemme Granista, se tuntui vain oikealta, hän sanoo.

Kuvaukset Kauniaisissa kestivät viikon, ja niitä tehtiin muun muassa Stockmannin raunioilla ja Työväen akatemiassa. Tuotantoyhtiö Jamedia Productionilla oli paikalla yhteensä noin 30–40 henkilöä.
Mia Palmgren sanoo, että tuntuu hyvältä ja kunniakkaalta saada työskennellä näin hienon tekstin parissa.
– Matilda on todella taitava. Hän on onnistunut löytämään hienon tasapainon viihteen, jännityksen ja erittäin tärkeän teeman välillä. Tekstissä aistii kaikki kerrokset sitä lukiessa, Mia sanoo.
Sarja seuraa kirjaa hyvin tarkasti, ja Matilda on ollut mukana kehittämässä käsikirjoitusta. Tällaiset sarjat ovat harvinaisia.

– Mitä enemmän puhumme mielenterveysongelmista, sitä normaalimmaksi se muuttuu – ja silloin niitä on myös helpompi ennaltaehkäistä. Kun olemme esitelleet projektia ulkomailla, olemme huomanneet valtavan tarpeen tällaiselle sisällölle.
Sarjaa esitetään myös Pohjoismaissa, ja toiveena on, että se leviää kansainvälisesti. Se valmistuu syksyllä, ja päätöksen esitysajankohdasta tekee Svenska Yle. Sarja koostu kahdeksasta kymmenen minuutin jaksosta ja se on suunnattu 9–12-vuotiaille lapsille.
KÄÄNNÖS: PATRICIA HEIKKILÄ




