Pieni paikkakunta voi kätkeä sisäänsä tapahtumia tai ihmisiä, joista nykyiset asukkaat eivät tiedä, mutta jotka voivat tuoda esiin yksityiskohtia, jotka värittävät historiaa. Tästä syystä sekä Jean Sibeliuksen vierailu vuonna 1909 että Alice Tegnérin vierailu vuonna 1939 Kauniaisissa on nostettu esiin. Molemmat ovat hyvin tunnettuja muusikoita Suomessa ja Ruotsissa, mutta eri tyylilajeissa.
Nykyään Kauniainen voi olla ylpeä musiikkielämästään: vahva musiikkiopisto, monenlaisia musiikkiviikkoja eri makuun, kuoro- ja orkesteritoimintaa sekä ammattimuusikoita, jotka asuvat paikkakunnalla.
Kesällä 1909 Jean Sibelius (1865–1957) vieraili kirjailijahuvila Vallmogårdissa. Hän ja Mikael Lybeck tunsivat toisensa hyvin. Lisäksi he asuivat perhehuviloissa, jotka oli suunnitellut sama arkkitehti, Lars Sonck. Voimme olettaa, että heidän päivänsä oli miellyttävä ja että talossa tarjottiin hyvä lounas. Vierailun syynä oli sopimus, joka koski Lybeckin näytelmää Ödlan, johon Sibelius säveltäisi orkesterimusiikin. Vierailu ja sopimus on dokumentoitu Vallmogårdin suureen vieraskirjaan, joka on tallennettuna Svenska litteratursällskapetin arkistoon Helsingissä. Sibelius vahvisti ennakkomaksun (2 400 mk) vastaanottamisen 25.7.1909.
Näytelmä Ödlan sai ensi-iltansa Svenska Teaternissa 6.4.1910, ja Sibelius johti itse orkesteria. Näytelmää ei otettu erityisen hyvin vastaan, ja se ”haudattiin muutaman esityksen jälkeen”. Se otettiin esiin Nina Hukkisen lukudraamasarjassa Vallmogårdissa noin 15 vuotta sitten, ja yleisö näki sen varsin karmivana, hyvin vieraana ritaridraamana.
Sibeliuksen ja Lybeckin ystävyys säilyi Lybeckin kuolemaan vuoteen 1925 asti. Lybeck kuului Sibeliusta tukeneisiin varakkaisiin mesenaatteihin ja oli yksi puhujista Sibeliuksen 50-vuotisjuhlassa Pörssitalossa 8.12.1915. Mikael Lybeck soitti itse pianoa, ja Vallmogårdin salissa oli aina flyygeli – joka tietysti yhä seisoo samassa paikassa. Sillä ovat monet hienot pianistit soittaneet, ja Sibeliuksen musiikkia on kuultu siellä vuosien ajan kulttuuritalona toimineessa rakennuksessa. Me, jotka kuulimme heitä, muistamme Izumi Tatenon, Georg de Godzinskyn, Käbi Laretein, Folke Gräsbeckin, Paavali Jumppasen ja monet muut. Flyygelin valitsi Vallmogårdiin vuonna 1982 pianisti Meri Louhos. Sibelius-Akatemian pianonsoiton opiskelijoiden kanssa on järjestetty lukuisia konsertteja, ja musiikkiopiston oppilaat ovat saaneet harjoitella ja soittaa sillä jo vuosikymmenten ajan.
Monet meistä haluavat edelleen kuulla hienoa pianomusiikkia Vallmogårdissa. Rauhallinen ja kaunis interiööri tarjoaa enemmän kuin pelkkää musiikkia. Voisiko Kauniaisten yhdistystoiminta ottaa vastuulleen muutaman pianonsoittoillan lukukaudessa yhdessä varsinaisen kulttuuritoiminnan kanssa? Se on onnistunut aiemminkin. Alice Tegnér (1864–1943) tuli nopeasti tunnetuksi ja hyvin rakastetuksi Ruotsissa lastenmusiikkinsa ansiosta. Vielä tänäkin päivänä päiväkotilapset sekä Ruotsissa että Suomessa laulavat hänen laulujaan, kuten Ollin marjamatka, Pienelle pajulle ja Bää bää karitsa.
Alice Tegnér on ja pysyy klassikkona – myös nykyajan nuorissa perheissä. Mutta miten hän päätyi Kauniaisiin?
Hurtigin lastenkoti, eli Metodistikirkon ylläpitämä orpokoti (sittemmin purettu), joka sijaitsi suurella tontilla Kirkko- ja Yhtiötien kulmassa, sai alkukesästä 1939 vieraakseen Alice Tegnérin. Näin kuvan hänestä, laulajatar Benna Lemon-Brundinista ja pastori Hurtigista Metodistikirkon edessä Kauniaisissa seurakunnan joululehdessä vuodelta 1939. Lehti löytyy paksusta joululehtinipusta, jonka sain vuosia sitten arkistoon Villa Junghansiin. Niissä on paljon paikallishistoriaa ja hienoja kuvia seurakunnan ja lastenkodin toiminnasta.
Vierailun syy selviää lehdestä. Karl Hurtig kirjoittaa: ”Meillä oli ilo saada rouva Carin von Weissenbergin välityksellä vieraaksemme rouva Alice Tegnér, Ruotsin tunnettu kirjailija.” Lastenkodissa oli sinä päivänä paljon laulua ja musiikkia
Kuka oli Carin von Weissenberg? Hän ja hänen perheensä, johon kuului useita lapsia, asettuivat aikaisin Kauniaisiin. Lapset kävivät täällä koulua, ja Carin oli hyvin aktiivinen Metodistiseurakunnassa. Heidän rakennuttamansa huvila, Villa Carina, seisoo edelleen paikoillaan Kavallintien ja nykyisen Dosentintien välissä. Perheen historia on dokumentoitu arkistoon, ja se on toimitettu sinne vuosia sitten erään jälkeläisen toimesta.
Ajatukset vievät tästä Kauniaisten ystävyyskaupunkiin Ruotsissa, Danderydiin, johon kuuluu Djursholmin kaupunginosa. Siellä Alice Tegnér nimittäin asui perheineen ja työskenteli paljon taiteilijapariskunta Elsa ja Natanael Beskowin kanssa. Monet asiat selkiytyivät, kun luin hiljattain kirjan Beskowien elämästä. Sekä Tegnér että Beskowit olivat kirkollisesti aktiivisia ja työskentelivät työväenliikkeen naisten valistuksen parissa. He järjestivät kursseja ja koulutuksia, mutta myös musiikkihetkiä lapsille. He olivat hyvin sitoutuneita huvila-asuinalueeseensa, jota pidettiin hieman radikaalina. Alice Tegnérin näkökulmasta Kauniainen on varmasti muistuttanut paljon Djursholmia. On siis täysin luonnollista, että Danderyd, johon Djursholm kuuluu, on ollut Kauniaisten ystävyyskaupunki jo useiden vuosikymmenten ajan.
Alice Tegnérin ja Elsa Beskowin yhteistyö tuotti useita lastenlaulukirjoja, joissa toinen sävelsi musiikin ja toinen piirsi kuvitukset. Ne ovat yhä klassikoita lapsiperheissä.
CLARA PALMGREN
FM, KULTTUURINEUVOS
KÄÄNNÖS: PATRICIA HEIKKILÄ