| Historia -

Kylpylä, josta tuli Kauniala

Vuonna 1906 perustettu osakeyhtiö loi pohjan sille Kauniaiselle, jonka me tänään tunnemme.

Suurten visioitten takana ja suunnitelmien toteuttajina oli joukko toimeliaita liikemiehiä. Huviloista, niiden asukkaista, puutarhoista ja perhe-elä- mästä on kirjoitettu paljon niin eri kirjoissa kuin perhehistoriikeissa.

Rakennus, joka ei koskaan ole ollut yksityinen huvila, mutta joka on merkinnyt paljon Kauniaisten kehitykselle, on nykyinen Kauniala, alkujaan Kauniaisten kylpylä.

Sotainvalideja Kaunialan pihalla 1985. Krigsinvalider utanför Kauniala, 1985.Sotainvalideja Kaunialan pihalla 1985.

Osakeyhtiön suuri visionääri ja primus motor oli Janne Thurman. Ja Thurmanin mielestä Kaunainen tarvitsi ehdottomasti kylpylä- laitoksen. Taustalla vaikutti 1900-luvun alussa suosittu tapa hoidattaa itseään erilaisilla kuureilla ja kylvyillä eri puolilla Eurooppaa. Tällaisia kylpylälaitoksia olivat Manner-Euroopassa muun muassa Marienbad ja Karlsbad ja Ruotsissa Porlan ja Ramlö- san lähteet.

Niinpä herra Thurman ja lääkäri Axel Limnell ryhtyivät toimeen. He kulkivat pitkin ja poikin Kauniaisia ja etsivät parasta mahdollista paikkaa – ja löysivät sellaisen Brådbergetin vierestä, mäen, joka nykyään tunnetaan Kauniaisten slalommäkenä. Siellä oli ihana luonnonlähde ja mäntymetsäinen kukkula, jolta oli hieno näköala – mitä muuta voisi vaatia?

Taas kokoontui joukko maan vaikutusvaltaisia herroja merkitsemään osakkeita yhtiöön, jonka tehtä- väksi tuli virkistys- ja kylpylälaitoksen ylläpitäminen. Arkkitehti Lars Sonckilta pyydettiin piirustukset pää- rakennukseen, joka valmistui vuonna 1910.

Kylpylään pääsi Helsingistä kätevästi junalla asemalle, joka oli rakennettu vuonna 1908. Sähkö saatiin Kauniaisten omasta, vuonna 1910 perustetusta sähkölaitoksesta.

Kylpylä ei ollut parantola eivätkä tarttuvia tautia sairastaneet potilaat olleet sinne tervetulleita. Tästä huolimatta kylpylää kutsutaan vanhemmissa artikkeleissa usein parantolaksi. Kylpylässä panostettiin ihan muuhun: hoitoihin höyrykaapeissa sekä sähköisissä valo- ja lämpökaapeissa, hiekkakylpyihin, suihkukylpyihin, kääre- ja radiumhoitoihin, hierontaan ja lääkintävoimisteluun. Lisäksi annettiin karaisukuureja ja dieettiohjeita.

Axel Limnell ei ollut kylpylän lääkärinä pitkään, sillä hänen uransa siellä päättyi skandaaliin erään hoitajan kanssa. Limnelliä seurasi Einar Runeberg, joka johti toimintaa vuoden 1917 levottomuuksista johtuneeseen tilapäiseen keskeytymiseen asti.

Runeberg asui perheineen Lääkärihuvilassa (Villa Björnbo), joka sijaitsi kylpylän vieressä. Raja työn ja vapaa-ajan välillä oli tä- män vuoksi häilyvä; kylpylän ja lääkärin kodin välillä oli jatkuva, molemminpuolinen yhteydenpito. Perhe söi sunnuntaipäivällisensä kylpylän ravintolassa ja kylpylävieraat kävivät usein Runebergien huvilassa, hemmottelivat lapsia lahjoin, ottivat vapauden lainata kirjoja perheen kirjastosta ja seurustella lääkärin kanssa myös hänen ”vapaa-ajallaan”. Tämä ärsytti lääkärin rouvaa, jonka sanotaan valittaneen tästä yhteisöstä à la russe.

Kylpylän vieraat tulivat pääasiassa Helsingistä ja Pietarista. Ruhtinaat, paronit ja tsaarin virkamiehet kävivät siellä ahkerasti, mutta valitettavasti yhtään vieraskirjaa ei ole säilynyt ja monia dokumentteja, joita tiedetään kirjoitetun tuosta ajasta, on hävinnyt.

Kylpylän henkilökuntaa ja vieraita noin vuonna 1910. Badets personal och gäster ca år 1910.Kylpylän henkilökuntaa ja vieraita noin vuonna 1910.

Monista sellaisista vieraista, jotka tekivät erityisen suuren vaikutuksen, tiedetään kuitenkin aika paljon. Kuuluisin heistä on epäilemättä oikeusministeri Alexander Kerenskij. Hän kävi kylpylässä keväällä 1917.

Kerenskj viihtyi kylpylässä hyvin ja piti lääkäri Einar Runebergiä henkilääkärinään. Jos hän tarvitsi hoitoa mutta ei ehtinyt kylpylään, hän saattoi haetuttaa Runebergin Talvipalatsiin Pietariin.

Vierailunsa aikana vuonna 1917 piti Kerenskij puheen Grankulla samskolanin juhlasalissa. Venäjänkielisen puheen tulkkasi ruotsiksi koulun venäjän opettaja.

Toinen tunnettu kylpylä- vieras oli paroni Wladimir Freedericksz, hovimestari tsaarin loisteliaasta hovista. Freedericksz eli viimeiset vuotensa Kauniaisissa ja kuoli Kauniaisten kylpylässä. Hän oli ensimmäinen joka haudattiin kauppalanjuuri avatulle hautausmaalle vuonna 1927.

Värikäs persoona nimeltään Lydia Stahl oli myös kylpylän ahkera vieras. Hän oli naimisissa rikkaan saksalaisen kanssa, jolla oli viiniviljelmiä Krimillä. Tämä kävi kylpylässä harvoin, mutta Lydia Stahl oleskeli siellä pitkiä aikoja. Hän järkytti muita vieraita kulkemalla päivällä miesten vaatteissa ja liihottelemalla päivälliselle silkkiluomuksissa ja kallisarvoisissa koruissa. Hän ystävystyi kylpylän hierojan kanssa ja naiset asettuivat yhdessä Pariisiin.

Lydia Stahl oli hyvä ystävä Otto-Ville Kuusisen ja Hella Wuolijoen kanssa. Hänellä oli vasemmistosympatioita ja hän harjoitti vakoilutoimintaa uuden neuvostohallinnon hyväksi. Hän paljastui vuonna 1933 ja kärsi vankilarangaistuksen Pariisissa.

Sisällissodan jälkeen kylpylä oli jonkin aikaa suljettuna ja se avattiin uudelleen syksyllä 1918. Koska venäläiset eivät enää tulleet kylpylään, vieraat olivat enimmäkseen lähialueelta ja toiminta muuttui – kylpylä tarjosi paikan juhlille, viikonlopun vietolle ja urheilutoiminnalle. Vuonna 1933 avattiin Brådbergetin pohjoisrinteeseen Suomen ensimmäinen slalommäki ja tämä johti siihen, että kylpylän vieraat alkoivat olla enenevässä määrin urheilun harrastajia, slalom- ja maastohiihtäjiä.

Kylpylää johtivat tuolloin henkilöt joilla oli kaupallinen koulutus. Johtajat vaihtuivat usein, ja nimekkäimpinä heistä voidaan mainita Amos Anderson, Wilhelm Noschis ja Hans Hagen. Toisen maailmansodan puhjettua Kätilöopisto ja monen ulkomaan lähetystö muutti toimintansa ja henkilökuntansa kylpylään, koska Kauniaisissa oli rauhallisempaa kuin Helsingissä.

Vuonna 1946 kylpylä myytiin Sotainvalidien veljesliitolle ja muutettiin sairaalaksi, jossa oli aluksi 55 paikkaa nuorille haavoittuneille sotilaille. Sairaala nimettiin Kaunialaksi.

1953 lisättiin 20 paikkaa potilaille, joilla oli aivovamma.

Vuonna 1965 Kaunialassa toimi radiovastaanottimien korjauspaja. Pidettiin tärkeänä että nuorilla haavoittuneilla miehillä oli järkevää tekemistä ja aloitettiin tietynlainen ammattikoulutus invalideille, esimerkiksi radiomekaanikoksi.

Vuonna 1970 rakennettiin uusi niin kutsuttu A-siipi vanhan kylpylän vasemmalle puolelle. Näin saatiin tilat 220 sotavammapotilaalle. Henkilökuntaan kuului 262 henkilöä joista lääkäreitä oli 12.

Sotavammasairaalan kirjasto on suuri, sillä niin potilaat kuin omaiset ovat lahjoittaneet sinne merkittä- vän määrän sotakirjallisuutta. Kirjoja lajittelee joukko vapaaehtoisia, jotka ovat tehneet sitä jo monta vuotta. Kirjastossa voi vierailla torstaisin klo 12–13.

Vuonna 2006 Vantaan kaupunki osti sairaalakiinteistön Sotainvalidien veljesliitolta ja yhdessä ne perustivat Kaunialan Sairaala Oy:n. Sotainvalidien veljesliitolla on yhtiössä edelleen osake-enemmistö ja sotavammapotilailla on yli puolet potilaspaikoista. Sotavammapotilaiden mää- rä pienenee koko ajan ja toiminta muuttuu vähitellen.

Kauniala on nykyään korkeatasoinen kuntoutus- ja hoitosairaala, jossa on 200 potilaspaikkaa ja 16 paikan päiväosasto sotainvalideille, heidän puolisoilleen ja leskilleen sekä muille sotaveteraaneille.

Lisäksi siellä hoidetaan vantaalaisia pitkäaikaispotilaita sekä HUS-alueen kuntoutuspotilaita. Kaikkein uusinta on tehostetusti tuetun asumisen yksikkö.

Henkilökuntaa on 230, joista neljä on lääkäreitä.