| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Uusi Instru avattu

Kun Kauniaisten Instruun astuu sisään, ei tunnelma ole lainkaan kuin perinteisessä ketjuliikkeessä keskellä ostoskeskuksen hyörinää.

Torin laidalla entisissä Aktian tiloissa sijaitseva valoisa ja tyylikäs tila vaikuttaa enemmän yksityiseltä optikkoliikkeeltä. Kesäkuun alussa avattu liike on otettu alusta lähtien hyvin vastaan. Yrittäjät kehuvat asiakkaita mukaviksi, asiakkaat taas kiittelevät liikkeen sijaintia keskellä Kauniaisia. – Halusimme olla lähellä ihmisiä ja tuoda lisäpalveluita Kauniaisiin, jonka tiesimme hyväksi ja rauhalliseksi alueeksi. Täällä ei ole ollut liikettä muutamaan vuoteen, vaikka tarvetta selvästi on, kertoo Mika Moberg, toinen Kauniaisten Instrun optikkoyrittäjistä.

Moberg luopui yksityisestä optikkoliikkeestään Helsingissä, kun Instru tarjosi mahdollisuutta lähteä vetämään uutta liikettä Kauniaisiin. Työparikseen hän sai Jukka Miettisen Instrun pääkonttorilta. Miehillä on molemmilla 20 vuoden kokemus alalta. Miettinen kiittelee liikkeen sijaintia. – Isossa kauppakeskuksessa sijaitsevassa liikkeessä työntekijöitä pitäisi olla heti useampia. Täällä saamme aloitella toimintaa rauhassa kahdestaan ja keskittyä asiakkaiden palvelemiseen. Palvelu onkin Kauniaisten liikkeen ehdoton valttikortti, johon satsataan. Asiakas saa täyden huomion, ja sama optikko hoitaa asiakkaan asian alusta loppuun.

Kauniaisten Instru tarjoaa optikon palvelut, piilolasit ja työnäkölasit. Silmä- ja aurinkolasien valikoima on laaja. Liikkeessä tulee olemaan myös silmälääkäri kerran viikossa, joten tarkastusta varten ei tarvitse lähteä kauemmas. Liikkeessä on myös laitteet, joilla linssejä voidaan hioa paikan päällä. Se nopeuttaa toimitusta huomattavasti. – Kun palvelu toimii, kaikki toimii, sanoo Moberg hymyillen.

” Kun Kauniaisten Instruun astuu sisään, ei tunnelma ole lainkaan kuin perinteisessä ketjuliikkeessä keskellä ostoskeskuksen hyörinää. “

Miettinen ja Moberg kehuvat ison ketjun hyviä puolia ja franchise-yrittäjyyden vapautta. – Instru on Suomen tunnetuimpia ja luotetuimpia yrityksiä. Iso ketju takanamme meidän ei tarvitse käyttää aikaa esimerkiksi oman verkkokaupan tekoon, mutta yrittäjinä vastaamme kuitenkin itse itsellemme. Franchise-toiminta antaa meille vapauden luoda omanlaisemme liike, ja valita oma mallistomme Instrun laajasta tarjonnasta ja myös sen ulkopuolelta omien mieltymysten ja asiakkaiden toiveiden mukaan, Miettinen kiittelee. Liikkeen valikoima muuttuukin koko ajan. Uusin hankinta on Marimekon uusi kehysmallisto, jota Moberg kuvaa tyylikkääksi.

Miettisen mukaan asiakkaat hakevat nyt hyvin yksilöllistä tyyliä, joten tarjonnan on oltava laaja. – Tällä hetkellä 80 prosenttia myytävistä kehyksistä on muovisia, kun muutamia vuosia sitten luku oli vain 20 prosenttia. Värikkäät ja rohkeatkin kehykset ovat nyt suosittuja, Moberg sanoo. Tarvittaessa asiakkaalle etsitään kehykset myös liikkeen valikoiman ulkopuolelta. Urheilulliset yrittäjät myyvät myös urheilulaseja: omansa löytyvät niin golfiin ja lasketteluun kuin muihinkin lajeihin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *