| YLEINEN - ALLMÄN

Uusi ylilääkäri kannustaa aktiivisuuteen

Kauniainen sai uuden ylilääkärin, kun lääketieteen tohtori, lastentautien erikoislääkäri Pia Höglund aloitti toimessa elokuussa.

Ilmoitus






Ilmoitus
Ennen Kauniaisiin siirtymistään Höglund työskenteli muun muassa pitkään Rinnekotisäätiön palveluksessa, ensin lasten ja nuorten palveluiden ylilääkärinä ja sitten johtavana ylilääkärinä. Pitkän työkokemuksen ansiosta hänellä on monipuolinen kuva terveydenhuollosta ja siihen läheisesti linkittyvästä palvelujärjestelmästä. Alun perin Höglundista piti tulla perinnöllisyyslääkäri. Omien lasten syntymän myötä kiinnostus vaihtui kuitenkin lastentauteihin. Höglund istuu huoneessaan ja juttelee rauhallisesti. Hän ei vaikuta jännittyneeltä, vaikka ylilääkärin työtä on takana vasta muutama viikko. Hän iloitsee, että pääsee työssään palaamaan myös terveydenhuollon perustasolle.

Toimiva yksikkö

Uusi toimenkuva on kiinnostava, vaikka Höglund sanoo olevansa vasta tutustumisvaiheessa. Siihen kuuluu terveydenhuollon tulosalueen kokonaisuudesta vastaaminen ja erikoissairaanhoidon koordinointi. Lisäksi osa työajasta on perinteistä lääkärintyötä. Höglund työskentelee lastenneuvolassa ja keskittyy erityisesti määräaikaistarkastuksiin. Terveyskeskuksen työ- ilmapiiriä Höglund kehuu hyväksi. Motivaatio on hyvä ja ihmiset osaavia. Työntekijöiden vaihtuvuus on keskimääräistä vähäisempää, vaikka muutoksiakin on ollut. Lääkärit ja hoitajat ovat tuttuja ja vastaanotto aina ystävällistä. Höglund tiesi Kauniaisten terveyskeskuksen etukäteen pienenä yksikkönä jossa asiat toimivat, ja jossa asiakkaat ja työntekijät ovat tottuneet hyvään. – Täällä asiakaslähtöisyys on työn punainen lanka. Ensi sijalla ovat aina kuntalaisten terveys ja hyvinvointi.

Liikunta parantaa

Höglund korostaa potilaan oman motivaation tärkeyttä sairaanhoidossa. Vaikeistakin asioista pääsee yli, jos pystyy asennoitumaan oikein. – Kokonaisvastuun ottaminen omasta terveydestään on kansalaisvelvollisuus, hän sanoo. Toinen uuden ylilää- kärin korostama asia on liikunta. Päätökseen uudesta työpaikasta Kauniaisissa vaikutti myös työ- matka: Höglund ajoi ennen päivittäin pitkän matkan autolla edestakaisin. Nyt töihin pääsee kätevästi pyörällä. – Liikunta ja ulkoilu edistävät jaksamista. Ne ovat myös tapa viettää aikaa tärkeiden ihmisten kanssa. Työasiat unohtuvat helposti, kun pääsee liikkumaan yksin tai yhdessä, Höglund sanoo. Säästöjen edessä Sosiaali- ja terveyspalvelujen palvelujärjestelmän aiheuttamista muutoksista ja säästötavoitteista puhuttaessa Höglund kokee tehtäväkseen myös kuntalaisten rahakirstun vartioinnin. – Kauniaisissa on moni asia hyvin, mikä on hyvä lähtökohta, kun ollaan säästöjen edessä. Täällä on mahdollista edelleen kehittää toimintatapoja ja ratkaisumalleja, jotka olisivat hyvin integroitavissa isompaankin kontekstiin, hän sanoo. – Emme vielä tiedä pää- tös- ja toimintavaltuuksiamme tulevaisuuden SOTE- palvelujärjestelmässä. Kauniaisissa on totuttu hyvään palveluun, joten muutostenkin edessä omasta organisaatiosta täytyy saada tuottava. Höglund ei kehota synkistelyyn, mutta muutokseen varautumiseen kylläkin. – Kauniaislaisten tarvitsee tuskin olla huolissaan, mutta tietyt tosiasiat täytyy kohdata. Monella alueella joudutaan tarkistamaan tuottavuutta ja toimivuutta. Tarvitsemme selkeyttä ja valtakunnallista ohjausta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *