| Historia -

Klostret – monta tarinaa (Osa 2)

Monet huvilat Kauniaisissa ovat täyttäneet 100 vuotta ja monista on tehty historiikki. Yksi kiinnostavimmista huviloista on Klostret Kavallintiellä. Sillä ei valitettavasti vieläkään ole omaa historiikkia, joka antaisi kuvan kaikesta siitä, mitä rakennus on kokenut.

Grani-historiaKun talvisota syttyi 30. marraskuuta 1939, muuttui aikaisemmin niin rauhallinen koulumaailma Kauniaisissa moniksi vuosiksi; välillä koulu oli auki, välillä kiinni. Klostretin toiminta loppui. Huvila ei enää koskaan tulisi olemaan sisäoppilaitos. Talvisota osoitti miten tärkeää oli radiotiedustelu, jonka avulla sotilasjohto pystyi seuraamaan vihollisen liikkeitä maalla ja merellä. Kauniainen valittiin uudeksi tiedustelupaikkakunnaksi Tuusulan jälkeen, missä tilat olivat jääneet liian pieniksi. Kaupungin katsottiin olevan rauhallinen ja sopivalla paikalla Itämerta ja Suomenlahtea koskevaa tiedustelua ajatellen.

Toiminta aloitettiin helmikuussa 1941 suuressa naapurihuvilassa Kavallintie 12:ssa (purettu 1960-luvulla). Huvilaan sijoitettiin meritiedustelu, ja siitä tuli henkilökunnalle sekä työpaikka että asunto. Kun jatkosota alkoi kesäkuussa 1941, tarvittiin lisää tilaa, ja nyt puolustusvoimat vuokrasi myös Klostretin. Sinne muutti varsinainen tiedustelutyö, kun taas palvelut ja majoitus pysyivät naapurihuvilassa. Tiedustelutukikohta Huviloissa liikkui noin 80 henkilöä erittäin salaisessa tehtävässä. Jos kauniaislaiset kysyivät mitä he täällä tekivät, saattoi vastaus olla että he olivat joutuneet alkoholistiparantolaan tai saivat hoitoa mielisairauteensa. 80 ylimääräistä ihmistä oli Kauniaisissa paljon, sillä vuonna 1940 oli 1829 asukasta…

Klostretissa istui matemaatikkoja ja kielimiehiä sieppaamassa viestejä. Heidän piti pystyä vastaanottamaan nopeaa viestitystä, minimivaatimus oli 100 merkkiä minuutissa. Sen jälkeen viesti piti tulkita selväkielelle eli avata. Tähän tarvittiin matemaattista analyysiä, kielen ja sanoman rakenteen tuntemusta ja joskus onneakin.

Vuoden 1943 alussa Kavallintien huviloihin siirrettiin diplomaattikuuntelu Otaniemestä. Kauniaisissa oli kolmaskin salainen tiedustelupiste, Rantamajantie 10:ssä, jossa pieneen vajaan oli sijoitettu radioasema (As 11). Sitä käytettiin lyhyen aikaa sodan jälkeen, kunnes valvontakomissio kielsi sen. Tontilla sijaitsevassa huvilassa asui jonkin aikaa tiedustelupäällikkö Aladar Paasonen perheineen. Sotavuosien jälkeen Paasonen asui Sveitsissä, missä hän auttoi Mannerheimia kirjoittamaan muistelmiaan.

Asuntoja opettajille Sodan loppuvaiheissa poltettiin suuri osa salaisista, vähemmän tärkeistä papereista Kavallintie 12:n tontilla. Suuri osa suomalaisen, eri paikkakunnilla tapahtuneen radiotiedustelun tärkeimmistä dokumenteista vietiin Ruotsiin kesällä 1944. Näin haluttiin varmistaa, etteivät ne päätyisi vihollisen käsiin jos maa miehitettäisiin. Tämä operaatio, nimeltään Stella Polaris, vain hipaisee Kauniaisten historiaa. Radiotiedustelu Kauniaisissa sai kesäkuussa 2005 kivipilariin kiinnitetyn muistolaatan, joka sijoitettiin Kavallintielle Klostretista etelään. Laatan lahjoitti Espoon-Kauniaisten reserviupseerit, joka perustettiin 1965.

Kun sota oli ohi syyskuussa 1944, siirtyi Kavallintie 12:n huvila uuteen käyttöön. Se vihittiin 10.11.1945 Raamattuopiston toimitilaksi. Grankulla samskola rakensi 1945 Klostretiin viisi asuntoa opettajille ja huvila pysyi yksityiskoulun omistuksessa vuoteen 1977 asti. Kolmen vuosikymmenen aikana Klostret oli kotina 12 opettajalle, jotka asuivat siellä pidemmän tai lyhyemmän ajan, usein eläkkeelle siirtymiseen asti. Yksi pitkäaikaisimmista vuokralaisista oli rehtori Tor Widenius. Hän asui eläköitymiseensä eli vuoteen 1974 asti siinä alakerran asunnossa, johon kuului suuri pyöreä veranta. Joitakin vuosia sen jälkeen osa juuri tuosta asunnosta oli piirustusluokkana.

Seurakuntien käytössä Kun yksityiskoulusta tuli peruskoulun myötä kunnallinen 1977, alettiin asuntoja vähitellen vuokrata myös kaupungin muille työntekijöille. Kunta otti haltuunsa myös tenniskentän. Sitä on sen jälkeen hoitanut kaupungin henkilökunta, joka mielellään on myös käyttänyt sitä. Tenniskenttä on omalla tontillaan, eikä sitä myyty Klostretin myynnin yhteydessä. Uudessa asemakaavassa se on muutettu asuintontiksi. Kaupunki omistaa edelleen myös sen pienen punaisen huvilan Klostretin pohjoispuolella. Huvila ei ole suojeltu. Jos ja kun siellä rakennetaan, pitää uuden rakennuksen sopia yhteen Klostretin arkkitehtuurin kanssa. Nykyään huvila on Kauniaisten suomenkielisen partiolippukunnan Oravanmarjojen käytössä.

Klostretin alueella on myös yksi Kauniaisten viimeisistä jääkellareista. Siitä on pidetty hyvää huolta, mutta se ei ole enää alkuperäisessä käytössään. Lyhyen aikaa vuokrasivat Kauniaisten seurakunnat tiloja Klostretista pastorinkanslioille, kun kirkkoa rakennettiin 1980-luvun alussa. Kansliat muuttivat sittemmin alemmas, kaupungintalon vieressä sijaitsevaan, niin kutsuttuun Gula husetiin ja ylös omiin tiloihin, kun kirkko vihittiin syksyllä 1983.

Klostret vaurioitui pahasti tulipalossa 14. elokuuta 2011. Kukaan siellä vuokralaisina asuneista kaupungin työntekijöistä ei vahingoittunut. Palon syynä saattoi olla varomattomuus korjaustöissä. Vakuutus kattoi onneksi uuden peruskorjauksen kustannukset. Päättäjät olivat yksimielisiä korjausasiasta, koska he olivat hyvin tietoisia huvilan suuresta kulttuurihistoriallisesta, arkkitehtonisesta ja maisemallisesta arvosta. Klostretilla on ollut suojelumerkintä vuodesta 1994 lähtien.

Talousarvioesityksen käsittelyssä vuonna 2012 päätettiin että huvila myydään. Restauroinnissa päädyttiin jugend-tyyliseen sisustukseen ja asuntojen määrä vä- hennettiin neljään, kahteen ylhäällä ja kahteen alhaalla. Kunnostuksesta vastannut arkkitehtitoimisto sai paljon apua koulumuseossa ja paikallisarkistossa olevista vanhoista valokuvista. Selvitys restauroinnista on hyvin tehty ja tarjoaa jännittävää luettavaa siitä, mitä palovahinkojen alta on löydetty, ja monista aikaisemmista kunnostuksista. Uudet neljä omistajaa muodostavat yhtiön, joka nyt vastaa yhdestä Kauniaisten helmistä, perinteikkäästä Klostretista.

Historiasarjan-tiimi

CLARA PALMGREN, FM PUH. 040 748 7808 CATHARINA BRANDT-VAHTOLA, FM PUH. 050 353 4217

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *