| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Korkeampi tuotto, korkeampi riski

Handelsbankenin pääekonomisti Tiina Helenius vieraili Kauniaisissa kertomassa maailmantalouden keskeisistä asioista sijoittajan näkö- kulmasta. Varainhoidon johtaja Mike Peltola valisti puolestaan pankkinsa varainhoidon filosofiasta.

Ilmoitus





Pääekonomisti Tiina Helenius esitteli lokakuussa kärkiajatuksiaan kutsuvieraille Uudessa Paviljongissa. Helenius kertoi että Kiinassa palveluiden osuus BKT:stä on jo suurempi kuin teollisuuden ja rakentamisen, ja että työn tuottavuuden kasvu hidastuu. Kiina tarvitsee maailmalta, myös Suomesta, eri asioita kuin ennen. Raaka-aineiden kysyntä hiipuu, minkä seurauksena niiden hinta laskee. Tämä puolestaan vaikuttaa edelleen raaka-aineviejiin kuten Venäjään, Brasiliaan, Malesiaan ja Chileen. Viennin heikentyessä myös valuutan vaihtosuhde heikkenee ja syntyy pieniä kriisejä.

Tällä hetkellä on Heleniuksen mukaan liian aikaista sijoittaa Kiinaan tai yleensäkin kehittyviin maihin. Globaali kysyntä on aneemista ja euroalueen elpyminen vuoden 2008 jälkeen on pettymys, hän totesi. Länsimaissa väestön vanhetessa kasvutrendi hidastuu ja teollisuuden merkitys pienenee suhteessa palveluihin, jotka korostuvat entisestään. Tämä on iso ja pysyvä asia maailmassa, jossa pitkän ajan trendikasvu on hitaampaa ja tällä on tietenkin vaikutusta korkotuottoihin, totesi Helenius. Keskuspankit eivät hänen mukaansa enää nosta ohjauskorkoja niin paljon kuin edellisissä sykleissä. Korkeampaa tuottoa haluava joutuu siis pysyvästi hyväksymään enemmän riskejä.

Varainhoidon johtaja Mike Peltola kertoi puolestaan olevansa mielissään siitä, että Handelsbankenilla on konttori juuri suuren potentiaalin omaavassa Kauniaisissa. Peltolan viesti sijoittajille oli, että hänen pankillaan on kansainvälistä osaamista sijoitusasioissa. Pankin omat tutkimus- ja analyysiosastot tuottavat “teemoja”, joista varainhoidon asiantuntijat jalostavat sijoitusideoita ja vievät sitten ideat tuotteiden tasolle sijoittajien hyödynnettäviksi. Peltolan mukaan suomalaisille sijoittajille on kiinnostavaa tehdä yhteistyötä globaalia näkemystä omaavan Handelsbankenin kanssa; se tarjoaa kansainvälistä hajautusta sekä aktiivisen osakevalinnan että kustannustehokkaan indeksisijoittamisen muodossa.

Kotimarkkinoillaan pohjoismaissa Handelsbankenin tavoite on ehdottaa asiakkailleen laatuyhtiöitä tuomaan lisää hajautusta pelkkään suomalaisia osakkeita sisältävään salkkuun verrattuna. Esimerkkejä tällaisista yhtiöistä ovat ruotsalainen H & M ja tanskalainen lääkealan yhtiö Novo Nordisk.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *