| KAUPUNKI - STADEN

Nuoret, mars mukaan!

Yhteiskuntaopin tunnilla monilla ei tule mieleenkään, että nyt käsitellään sellaisia asioita, joihin voi itse vaikuttaa. Toki suuremmat päätökset, kuten opetussuunnitelma ja erilaiset tuet, ovat korkeimpien tahojen käsissä, mutta jostain pitää aina aloittaa. Tuo jokin voi hyvinkin olla oman kunnan nuorisovaltuusto.

Kauniainen tarvitsee nuoria päättäjiä mukaan pähkäilemään erilaisia ongelmia ja tapahtumia. Siksi rohkaisenkin jokaista 13–18-vuotiasta nuorta edes kokeilemaan Kauniaisten nuorisovaltuustoa. Kokemuksen määrällä ei ole väliä. Jos se puuttuu, niin sinne mennään oppimaan samalla kun tehdään tärkeitä päätöksiä. Vanhemmat jäsenet voivat opastaa uusia yhdessä kaupungin työntekijöiden kanssa.

Nuorisovaltuustossa vaikuttamistapoja on monia. Esimerkiksi jokaisessa lautakunnassa on nuorisovaltuuston jäsen, joka huolehtii, että nuorten ääni kuuluu päätöksenteossa. Valitettavasti nuori ei ole äänioikeutettu kokouksissa, mutta yksi hyvä puheenvuoro on kymmenenkin äänen arvoinen. Nuorisovaltuustolta myös pyydetään lausuntoja ja se voi myös itse tehdä aloitteita. Kunnallispolitiikka nuorisovaltuuston kautta on paras tapa aloittaa jännittävä elämä vaikuttajana ja kantaa kortensa kekoon tässä yhteiskunnassa.

Mikäli politiikka ei jaksa innostaa, niin nuorisovaltuustossa voi tulla mukaan tekemään erilaisia tapahtumia nuorille. Luovuutta ja aktiivisuutta arvostetaan, sillä vain budjetti on rajana. Kenties tie vie suuremmille pöydille tai vain seuraavaan työhaastatteluun, mutta oli se kumpi tahansa, niin nuorisovaltuustosta voi olla vain hyötyä. Kaupunki on tarjonnut tällaisen mahdollisuuden, joten miksi siihen ei tarttuisi?

Kauniaisten nuorisovaltuusto järjestää 2.11. klo 17 kaupungintalolla avoimen kokouksen, johon kaikki kiinnostuneet nuoret ovat tervetulleita. Käsittelyssä on mm. vanhusneuvoston yhteistyö ja lautakuntapaikkojen jako vuodelle 2016. Tervetuloa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *