| KAUPUNKI - STADEN

Parasta työssä ovat lapset

Toimin viidettä vuotta yksityisenä perhepäivähoitajana Kauniaisissa ja olen viihtynyt tässä työssä todella hyvin. Perhepäivähoitajan työ on itsenäistä ja antoisaa. Se on loistava mahdollisuus jatkaa hoitovapaan jälkeen omien lasten hoitoa kotona tai olla kotona kun omat lapset aloittavat koulun. Saan myös ulkoilla joka päivä päivänvalossa, mikä on varsinkin näin pimeään vuodenaikaan minulle tärkeää.

Parasta työssä ovat kuitenkin lapset. Lasten ilo ja onnistumisen riemu tarttuvat. Tunnen itseni etuoikeutetuksi, kun saan läheltä seurata ja tukea niin monen pienen ihmisen kasvua ja kehitystä. Perhepäivähoitajan työtä ei ehkä pidetä kovin suuressa arvossa, mutta minä tiedän tekeväni arvokasta ja tärkeää työtä. Voin tarjota lapsille kiireetöntä, kodinomaista päivähoitoa, turvallisen toissijaisen kiintymyssuhteen ja pienen tutun lapsiryhmän, jossa harjoitella sosiaalisia taitoja. Pienessä ryhmässä jokainen lapsi tulee kuulluksi ja nähdyksi sekä hyväksytyksi omana itsenään. Tästä on hyvä ponnistaa tulevaisuuteen.

Ystävällisin terveisin
Liisa Toivanen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *