| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Työ on paras kotouttaja

Työ on paras kotouttaja. Tätä mieltä olivat niin asiantuntijat kuin yleisö Kauniaisissa järjestetyssä maahanmuuttopoliittisessa keskustelutilaisuudessa. Tilaisuuden järjesti Kokoomuksen Kauniaisten yhdistys maanantaina 30.11. osana puolueen kaikki maakunnat kattavaa kiertuetta.


Ilmoitus




Paneeliin osallistuivat kansanedustaja Kari Tolvanen, Evitskogin vastaanottokeskuksen johtaja Pekka Sinisalo, ammattiopisto Omnian aikuisten oppimispalvelujen johtaja Riikka-Maria Yli-Suomu sekä Suomeen vuonna 2001 muuttanut insinööri Mania Alkhabit; puhetta johti Tapani Ala-Reinikka.

Kari Tolvanen totesi alkupuheenvuorossaan, että hädässä olevia ihmisiä on tietenkin autettava ja että maamme myös tarvitsee maahanmuuttajia. Näin massiiviseen turvapaikanhakijoiden määrään ei kuitenkaan ole varauduttu. – Olisikin ensisijaisen tärkeää saada mitä pikimmin Lähi-Itään vakaat, rauhanomaiset oltavat. Hän, samoin kuin kaikki muutkin, korosti turvapaikan saaneiden nopeaa kotoutusta, johon liittyy olennaisesti mahdollisuus työntekoon.

Pekka Sinisalo kertoi mitä vastaanottokeskuksissa tehdään turvapaikanhakijoiden auttamiseksi: hankitaan Suomen oloissa tarvittavaa vaatetusta, selvitetään suomalaista kulttuuria ja lakia sekä järjestetään mahdollisuuksien mukaan terveydenhuoltoa ja koulutusta. Hän kertoi myös pakolaisten omasta aktiivisuudesta olemisensa, ympäristönsä ja naapurustonsa hyväksi. – Kaikki miehet haluavat töihin, hän painotti. Lukuisissa puheenvuoroissa todettiinkin, että työnteon mahdollisuuksia tulisi helpottaa, englannin taidon pitäisi riittää ainakin sellaisissa tehtävissä joissa suomen tai ruotsin kielen taito ei ole välttämätön ja vaatimus hygieniapassista pitäisi poistaa.

Myös Riikka-Maria YliSuomu totesi puheenvuorossaan, että useimmilla maahanmuuttajilla on kova halu opiskella, oppia suomen kieli ja saada ammattitaito. Yleensä kaikille lapsille ja nuorille järjestetään koulupaikka, mutta aikuisille järjestyvät mahdollisuudet ovat rajallisempia, erityisesti paikkakunnilla, joissa ei ole oppilaitoksia, mutta myös niinkin suuressa oppilaitoksessa kuin Omnia on.

– Ongelmallisin opetusryhmä ovat oppivelvollisuusiän ohittaneet luku- ja kirjoitustaidottomat, hän sanoi. Mania Alkhatib painotti, että on tärkeää ottaa itse mahdollisimman paljon vastuuta itsestään. Jos ei ole aktiivinen, ei sopeudu ympäröivään yhteiskuntaan. Hän kertoi, että hän on itse ollut aktiivisesti mukana erilaisissa järjestöissä ja totesi, ettei ole hyvä järjestää tapahtumia ja tilaisuuksia vain maahanmuuttajille. Yhteisissä tilaisuuksissa maahanmuuttajat tutustuvat uuden kotimaansa ihmisiin ja oppivat sen kulttuuria ja kieltä.

– Haluamme kunnioittaa tämän maan kulttuuria, mutta tietenkin on tärkeää myös säilyttää kosketus omaan kulttuuriin. Yleisö osallistui keskusteluun aktiivisesti koko kaksi tuntia kestäneen tilaisuuden ajan. Niin panelistien kuin yleisönkin yhteinen mielipide oli, että integroituminen vieraaseen kulttuuriin ja kansaan tapahtuu parhaiten työelämän kautta. Työympäristössä kielenkin oppii kuin huomaamatta.
 
 
Ilmoitus:




 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *