| KAUPUNKI - STADEN

Hyvä palvelu on itsestäänselvyys

Handelsbanken Kauniainen tarjoaa yrityksille kokonaisvaltaista pankkipalvelua. Kansainvälinen mutta samalla paikallinen tapa toimia on pitänyt pankin asiakastyytyväiskyselyjen kärjessä jo usean vuoden ajan. Päätöksenteko on nopeaa, sillä se tapahtuu paikallisesti konttorissa.


Ilmoitus




Kuva: Hanne-Mari Keinonen, Nina Lukka, Janna Willman-Raski, Lasse Isomeri, Alexandra Malm. 

Konttorin viiden hengen tiimin laajaa osaamista täydentää pääkonttorin kattava asiantuntijaverkosto tutkimus- ja analyysitiimeineen. Handelsbanken hoitaa asiakkaiden asioita myös yhteistyössä muun muassa Shanghain ja New Yorkin konttoreiden kanssa. Toiminta perustuu aina henkilökohtaiseen palveluun ja yksilöllisiin ratkaisuihin. Pankilla on valmius palvella asiakkaita sekä suomen- että ruotsinkielellä.

– Olemme olleet täällä nyt kaksi vuotta ja viihtyneet erinomaisesti. Asiakaskuntamme kasvaa koko ajan ja keskeinen sijainti takaa hyvät yhteydet myös Espoon alueelle, kertoo konttorinjohtaja Nina Lukka.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *