| KAUPUNKI - STADEN

Kauniaisten viihtyisä keskusta uhattuna!

TÄMÄ MIELIPIDEKIRJOITUS JULKAISTIIN KG5/2016 KIRJELAATIKOSSA

Kaupunkitalokorttelin suunnittelukilpailu on loppusuoralla ja ehdotukset ovat nyt olleet esillä kaupungintalon aulassa ja netissä. Me allekirjoittaneet olemme melko lailla järkyttyneinä tutustuneet ehdotuksiin. Jos jokin niistä aikanaan johtaa kaavamuutokseen ja toteutukseen, Granin keskusta muuttuu radikaalisti toisenlaiseksi ja tulisi muistuttamaan niitä kivierämaita, joita viime vuosina on rakennettu eri puolille pääkaupunkiseutua. Lähes kaikissa kahdessatoista ehdotuksessa nykyinen kaupungintalo olisi tarkoitus purkaa. Samoin lähes kaikissa kaupungintalon ja Kauniaistentien välinen puisto ja pysäköintialue rakennettaisiin täyteen osin korkeita rakennuksia.

Kauppakeskuksesta ja Tunnelitien liittymästä aukeava näkymä etelään on nykyisellään avonainen, vehreä ja valoisa. Sen lisäksi että kaupungintalon parkkialueella ja puistikossa on puita ja pensaita, niiden takana avautuvat näkyvästi useat avonaiset pihat, joissa myös on runsaasti puustoa. Näin muodostuu kaunis puolikaaren muotoinen vihervyöhyke, joka on vastapainona Kauniaistentien ja radanvarren väliselle, viime vuosina tiivistetylle rakennus- massalle. Kaupungintalo on tämän kaaren joka suuntaan näkyvä kiintopiste, myös valaistuna pimeään aikaan. Suuri osa kunnan asukkaista liikkuu päivittäin tämän aukeaman ohi joko autolla, bussilla, jalan tai pyörällä. Tämä laaksomainen maisema on jo muodostunut osaksi Kauniaisten identiteettiä, samalla tavalla kuin satavuotiaat villat ja Gallträskin ympäristö.

Ilmoitus



Kannattaako nykyinen erittäin viihtyisä keskusta uhrata mahdollisten taloudellisten ja poliittisten intressien takia? Onko tarkoitus lähteä juuri sille massiivisen rakentamisen tielle, jota on pelätty mahdollisen kunnallisen pakkoliitoksen seurauksena. Onko lisärakentamiselle keskustan alueella ylipäätään tarvetta, kun esim. Skanskan Kvartetti-talossa on vieläkin kymmenkunta asuntoa myymättä, puolitoista vuotta valmistumisen jälkeen! Ja nykyinen kauppakeskus ei edes vielä ole valmis. Perustellusti voidaan kysyä riittäisikö että kaupungintalon ja Villa Junghansin väliselle tontille rakennettaisiin pari kolme kerrostaloa, jotka tyyliltään ja korkeussuhteiltaan muistuttaisivat lähistön nykyisiä punatiilitaloja. Kyseinen tonttihan on jo valmiiksi kaavoitettu asuinkerrostaloille.

Granin keskustan tulevaisuus ei vielä ratkea kun kilpailun voittajat julkistetaan, mutta juryn päätös voi olla lähtölaukaus mahdollisen jatkon valmistelulle kunnan eri elimissä. Kaupungin nettisivuilla sanotaan että ”Kilpailun tarkoituksena on, että alueen asemakaavaa muutetaan palkittujen kilpailuehdotusten pohjalta. Tavoitteena on aloittaa asemakaavan muutostyö jo tulevana syksynä”. Siksi juuri nyt on oikea aika vaikuttaa päättäjiin mikäli haluamme taistella “Kauniin Granin” puolesta. Asia on liian merkittävä jätettäväksi virkamiesvalmisteluun ja sen tulisi olla keskeinen teema kun lähestymme vuoden kuluttua pidettäviä kunnallisvaaleja.

Bo-Christer ja Ulla Björk
Lars ja Anja-Britt Thodén
Kari ja Ritva Malmivuo
Magnus ja Susanne Lundén
Jarl Hagelstam
Marja Tikka

Kaupunki vastaa

Kaupunki kiittää kaikesta palautteesta koskien kilpailua ja ehdotuksia. Seuraavaksi kilpailujury, joka koostuu alan ammattilaisista ja johon on nimetty myös poliittinen edustus käsittelee ehdotuksia. Kilpailun ratkaisu julkaistaan Granipäivänä 19.5. Tuleva mahdollinen asemakaavan muuttaminen tulee myös eri vaiheissaan poliittisen päätöksenteon piiriin, kuten kaikki asemakaavamuutokset.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *