| KAUPUNKI - STADEN

Yhteistyötä pääkaupunkiseudulla

Kauniaisissa järjestettiin marraskuussa 2015 pääkaupunkiseudun vammaisneuvostojen yhteiskokous, jossa käsiteltiin mm. tulevaa kuntalakia, liikenneturvallisuutta, länsimetron esteettömyysnäkökohtia sekä julkista tie- ja rakennustoimintaa.

Kokouksen päätöksellä laadittiin julkilausuma HSL:n ja VR:n esteettömyysratkaisuista sekä invapysäköintilupia ja sakottamiskäytäntöjä koskeva kirjelmä valtakunnalliselle vammaisneuvostolle toimitettavaksi edelleen sisäministeriöön. Lisäksi sovittiin yhteydenotosta Aalto-yliopiston Arkkitehtuurin laitokseen koskien nykyisen opetusohjelman sisältöä, joka liittyy kaikkiin esteettömyyden osa-alueisiin. Tavoitteena on saada eri järjestöjen asiantuntemus, kokemuspohja ja lakipykälät sovellettua yhteen. Kaikki yhteiskunnan viihtyvyyden ja toimivuuden rakennusosiot lähtevät tilaajan, suunnittelijan ja toteuttajan saumattomasta yhteistyöstä.

Kauniaisten vammaisneuvosto toimii kuntatasolla, mutta on aktiivisesti yhteistyössä pääkaupunginseudun muiden kuntien vammaisneuvostojen kanssa. Pääkaupunkiseudun vammaisneuvostot kokoontuivat Villa Bredassa marraskuussa. Handikapprådet i Grankulla verkar på kommunnivå men samarbetar också aktivt med de övriga kommunernas handikappråd i huvudstadsregionen. Huvudstadsregionens handikappråd höll ett gemensamt möte i november på Villa Breda. Kauniaisten vammaisneuvosto toimii kuntatasolla, mutta on aktiivisesti yhteistyössä pääkaupunginseudun muiden kuntien vammaisneuvostojen kanssa. Pääkaupunkiseudun vammaisneuvostot kokoontuivat Villa Bredassa marraskuussa.

Helsingin vammaisneuvosto isännöi yhteistyöseminaaria 3.3. Valtakunnallisen vammaisneuvoston pääsihteeri Merja Heikkonen valotti lainsäädännön tulevaisuuden toteutuksia kuten YK:n vammaisyleissopimuksen ratifiointia, Sote-uudistusta, kuntalakia ja EAA esteettömyysdirektiiviä.

Aiheina olivat myös uusi yhdenvertaisuuslaki ja sen toteutus käytännössä kuten pankkipalveluiden esteettömyyttä, julkisen liikenteen informaatiokäytäntöjä jne.

Neuvotteleva virkamies Jaana Huhta esitteli vammaislainsäädännön uudistamisehdotukseen liittyviä muutoksia, kuten maksupolitiikkaa, subjektiivisia oikeuksia ja ikäpolitiikkaa.

Pohjoismaista yhteistyötä

Maaliskuussa 9.3. järjestettiin pohjoismainen Disability Policies and the Impact of UNCRPD in the Nordic Region -seminaari, joka on osa Pohjoismaiden ministerineuvoston Suomen puheenjohtajuuskauden 2016 ohjelmaa. Tilaisuuden avasi perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula. Ruotsin, Tanskan, Norjan, Islannin, Suomen, Färsaarten, Grönlannin sekä Ahvenanmaan asiantuntijoiden ja eri ministeriöiden edustajat esittivät katsauksen maansa ja alueidensa vammaispolitiikan nykytilanteeseen ja YK:n vammaisyleissopimuksen vaikutuksiin asenteiden, ihmisoikeuksien ja käytännön toiminnoissa. YK:n sopimuksen on ratifioinut 162 maata. Kaikki Pohjoismaat ovat allekirjoittaneet yleissopimuksen ja sen ovat ratifioineet jo Norja, Ruotsi, Tanska, Färsaaret ja Grönlanti. Islanti, Suomi ja Ahvenanmaa valmistelevat ratifiointia.

Ilmoitus



Suomen vammaispoliittisen ohjelman, VAMPO 2010–2015 –päätösseminaari 10.3.2016

Tilaisuuden avauspuheenvuoron piti eduskunnan 2. varapuhemies Paula Risikko. Hän valotti VAMPO-projektin eri vaiheita vuosien varrelta kuten vammaispoliittista selontekoa ja toimenpiteitä, ministeriöiden ja järjestöjen yhteistyötä ja tavoitteita niin fyysiseen kuin henkiseen esteettömään yhteiskuntaan. Kyse on esteettömyydestä laajassa merkityksessä – myös asenteiden osalta. THL:stä asiantuntija Stina Sjöblom kävi läpi VAMPOn loppuraportin Osallisuutta ja yhdenvertaisuutta edistävien toimenpiteiden toteutuminen 2010–2015.
www.vane.to

Marketta Forsell
puheenjohtaja
Kauniaisten vammaisneuvosto

Kohta jo kolme vuosikymmentä

Kauniaisissa vammaisneuvosto on toiminut vuodesta 1989 lähtien. Sen tehtävänä on toimia vammaisalan asiantuntija- ja yhteistyöelimenä ja edunvalvojana sekä edistää esteettömyyttä laaja-alaisesti. Lisäksi vammaisneuvosto tekee aloitteita, antaa lausuntoja ja seuraa aktiivisesti kaupungin suunnittelua, päätöksentekoa ja toimenpiteitä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *