| AJANKOHTAISTA - AKTUELLT

Turvapaikanhakijat halkotalkoissa

Kauniaisten perussuomalaisten valtuustoryhmän jäsenet ovat jo kahdesti järjestäneet puutalkoot, joihin osallistui kiinnostuneita Evitskogin vastaanottokeskuksen turvapaikanhakijoita.

Kirkkonummen Evitskogin vastaanottokeskuksessa on meneillään TET- hanke (työelämään tutustuminen), jossa turvapaikanhakijoita pyritään kotouttamaan suomalaiseen työelämään. Hankkeeseen osallistuvat siitä kiinnostuneet turvapaikanhakijat.

***

Puut oli molemmilla kerroilla sahattu halkomavalmiiksi pölleiksi. Talkoissa valtuustoryhmä koulutti turvapaikanhakijat käyttämään halkomakonetta sekä moottorisahaa turvavarusteiden kera.

Järeät 200-kiloiset halkomakoneet siirtyivät mäkisessä metsämaastossa halkopinon viereen ”jalla jalla” (suunn. tsemppiä!) -huutojen kera.

Turvapaikanhakijoilla oli kova tarve tekemiseen ja mielenkiintoinen toiminta uudessa ympäristössä koettiin mielekkääksi. Talkootyö sujuikin erittäin ripeästi.

Turvapaikanhakijoiden talkooryhmä palasi ensimmäisten talkoiden toisena päivänä entistä runsaslukuisempana, eivätkä kaikki uudet halukkaat mahtuneet kuljetuksen kyytiin. Niinpä toukokuussa järjestettiin uudet talkoot.

Kahvi-, ruoka- ja tupakkatauoilla turvapaikanhakijat tutustuivat perinteisen talkootyön lisäksi suomalaisiin ihmisiin, tapoihin ja ruokiin sekä mm. avantouintiin yli 80-vuotiaan naishenkilön mallisuorituksen myötä. Osa talkooväestä piti paikalla rukoushetken.

– Turvapaikanhakijat olivat hyvin tyytyväisiä siitä, että pääsivät tekemään suomalaisten kanssa yhdessä töitä, sanoo Evitskogin johtaja, SPR:n Pekka Sinisalo.

Turvapaikanhakijoiden kotouttaminen tapahtuu tehokkaimmin työn ja yhteisen tekemisen kautta.

Polttopuutalkoot eivät hevin lopu Suomesta…

***

Talkootyöläisiä voi kysellä Evitskogin vastaanottokeskuksesta: evitskogvok@vokki.fi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *