| KOULUT - SKOLAN

Ihmisoikeudet lukiossa

Syyskuun 12. päivänä Gymnasiet Grankulla samskolassa vietettiin ihmisoikeuksien päivää. Koululla luennoi joukko arvostettuja vieraita ja tapahtuma oli monin tavoin silmiä avaava.

Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on Google+0Email this to someonePrint this page

Yksi päivän vieraista oli Toimittajat ilman rajoja järjestöä edustava Michael Godtfredsen. Maailmanlaajuisesti toimivan yhdistyksen keskeinen tehtävä on varmistaa, ettei sananvapautta laiminlyödä. Luennoidessaan ihmisoikeuksista Godtfredsen keskittyi eritoten ihmisoikeuksien pykälään numero 19, eli sananvapauteen ja oikeuteen ilmaista mielipiteitään vapaasti.

Toimittajat ilman rajoja järjestön toimintaan Suomessa kuuluu mm. osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun ja tavoitteena on laajentaa toimintaa ja näin saada lisää näkyvyyttä omalle sanomalle. Järjestön jäsenet toimivat paikallisesti eri lehtien toimituksissa ja järjestön nettisivuilla. Tämän lisäksi he tarjoavat apua, kuten esimerkiksi terapiaa, toimittajille jotka ovat joutuneet eriasteisen ahdistelun uhreiksi työssään.

Godtfredsenin mukaan tilanne ilmaisuvapauden suhteen on Suomessa tällä hetkellä maailmanlaajuisesti tarkastellen erinomainen.
–Täällä toimittajat pystyvät julkaisemaan lähes mitä tahansa ilman sensuuria. Godtfredsen toteaa, että tilanne on kuitenkin kehittymässä huonompaan suuntaan. Skandaalit kuten “Sipliägate” ja “Panama-paperit” ovat aiheuttaneet sen, että yhdistys on aikaisempaa pessimistisempi tulevaisuuden suhteen. Yksi ei-toivotun kehityksen syy on Godtfredsenin mukaan populismin suosion kasvaminen ja sen myötä karttuva sensuuri sekä sananvapauden rajoittaminen.

–Sananvapaus on oikeus, jonka me suomalaiset usein koemme itsestäänselvänä. Realiteetti on kuitenkin se, että ellemme vaali ja puolusta oikeuksiamme, tulevaisuuden yhteiskunta voi näyttää hyvin erilaiselta kuin tänä päivänä. Tämän vuoksi on tärkeää, että kaikkia, etenkin nuoria, koulutetaan aktiivisesti puolustamaan ilmaisunvapautta ja myös kantamaan tähän liittyvää vastuuta.


Kauniaisten ruotsinkielisen lukion oppilastyö