| KULTTUURI -

Isabella Chydenius kuvaa Kauniaista lähiöksi

Isabella Chydenius haluaa tutkia omaa ruumiinkuvaamme, seksuaalisuutta, feminiinisyyttä ja maskuliinisuutta meissä kaikissa.

– Se mitä näemme ei ole kaikki. Minusta on hauskaa hajottaa keho osiin ja rakentaa niistä uusi kuva.
Hänen näkökulmansa kehoon muuttui, kun hän työskenteli lontoolaisissa muotitaloissa. Muotitalojen kehoihanne manipuloi katsojan ajattelemaan tiettyyn suuntaan.
– Kyse on massatuotannosta, jossa myydään keinotekoista onnea. Ihmisiä yritetään saada uskomaan, että he ostavat onnea.
Hän työskenteli Erdemille, Vivienne Westwoodille ja Jonathan Saundersille. Kiitos Pariisissa suoritettujen muotisuunnitteluopintojen hänellä oli hyvä cv ja helppo saada töitä. Sitten hän lopetti muotialalla ja palasi siihen, mitä hän oli aina tehnyt, maalaamaan.
– Taide on aina ollut minulle ensisijaista, olen tehnyt kollaaseja ja keramiikkaa ihan pienestä pitäen. Nuorempana maalasin enemmän öljyväreillä, kun taas nyt käytän eniten sekatekniikkaa ja akryyliä ja sekoitan joukkoon kollaaseja sinne ja tänne.
Lontoo on hyvä paikka nuorille taiteilijoille, mutta kilpailu on kova ja on oltava oma itsensä ja uskallettava sanoa hei niille joiden uskoo olevan avuksi.

Lontoossa vietetyn ajan jälkeen hän muutti Kapkaupunkiin, joka osoittautui erittäin inspiroivaksi miljööksi taiteilijoille.
– Inspiroiduin siitä motivaatiosta ja energiasta joka heillä on muuttaa yhteiskuntaa.

Etelä-Afrikka elää apartheidin jälkeistä aikaa ja Isabellan ikätovereilla on helpompi ilmaista itseään, koska he eivät muista millaista oli apartheidin aikana olla laillisesti sorrettu.
– Siihen tietenkin on vielä pitkä matka että kaikki ovat tasa-arvoisia, mutta ihmiset uskaltavat sanoa ja ilmaista omia kokemuksiaan taiteen välityksellä.
Isabella Chydenius on nykyään asettunut Kapkaupunkiin, mutta asui taiteilijaresidenssissä New Yorkissa syksyllä 2015 ja Los Angelesissa kesällä 2017. Sinne hän suuntaa nyt takaisin, koska kaikki meni siellä niin hyvin.
Kotikaupunkinsa Kauniaisten kaupungintalolla elokuussa pidetyssä näyttelyssään ”Suburbia” Isabella Chydenius katsoi taaksepäin kasvuunsa Kauniaisissa ”hyvällä ja pahalla” muun muassa installaatiolla ”Tuhobileen”.
Lähiö on ollut inspiraation lähde ja Kauniaisilla on maine, joka osittain pitää paikkaansa ja josta ihmiset pilailevat.

Kaupungintalolla oli myös sekatekniikalla tehtyjä maalauksia, joihin hän oli lisännyt silkkipaperista tehtyjä kollaaseja. Nykyään hän käyttää pensseliä vähemmän ja vähemmän ja tekee työtä mieluummin suoraan käsillä jotka ”sivelevät” sekä palettiveitsellä.
Näyttely kaupungintalolla päättyi 1. syyskuuta, mutta Isabella Chydenius jatkaa näyttelyllä Helsingissä, Creat Space -galleriassa Albertinkatu 12, joka avattiin 5.9.
http://isabellachydenius.com/

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *