| KOLUMNI -

Yhdessä hyvää tulee

Syksyn myötä uuden valtuuston ja kaupunginhallituksen työ on käynnistynyt tosissaan. Kevään kunnallisvaalien alla eri puolueilla oli omat ohjelmansa siitä, miltä ne haluaisivat Kauniaisten näyttävän ja miten hoidettavan seuraavina neljänä vuotena. Nyt on aika letittää yhteen kaikki ajatuskulut ja mielipiteet strategiseksi ohjelmaksi, jota kaikki voivat kannattaa. Elokuun lopussa pidettiin strategiakokous, jossa sekä valtuuston jäsenet että johtavat virkamiehet saivat kuulla korkealentoisia visioita siitä, miten tulevaisuuden yhteiskunta toimii ja mitä digitaalisia mahdollisuuksia se tarjoaa. Sateisena syyskuun lauantaina sama konklaavi istui ja keskusteli strategiatyöstä maanläheisemmin ja konkreettisemmista toimista lähivuosiksi.

Oli hauska nähdä, että meillä vasta valituilla päättäjillä on pohjimmiltaan samat päämäärät ainutlaatuisessa kaupungissamme. Itsenäisyyden säilyttämistä, palvelutasoa, vihreää ympäristöä, korkeatasoisia kouluja ja harrastusmahdollisuuksia kukaan ei kyseenalaistanut. Toisistaan poikkeavat lähinnä toteuttamistavat tavoitteiden saavuttamiseksi ja eri ryhmittymien erilaiset priorisoinnit. Haluamme lisätä avoimuutta ja asukkaiden aktiivisuutta ja parantaa toiminnan sujuvuutta. Imagomme nostaminen ja houkuttelevuutemme lisääminen sekä se, että emme peittele että meillä on hieno ja toimiva kaupunki, olivat jotain jonka takana kaikki seisoivat.

Kauniaisten taloudellisesta tuloksesta näyttää tänä vuonna tulevan positiivinen. Verotulot ovat suuremmat kuin odotettiin, mikä auttaa meitä tulevien haasteiden edessä. Mutta valitettavasti emme voi nojautua tyytyväisinä taaksepäin ja nauttia tilanteesta. Ehdotus sosiaali- ja maakuntauudistukseksi pitää huolen siitä, että kuntien verotuksen muutoksissa Kauniainen menettää eniten. Uudistuksen voimaantulon jälkeen 2020 tulee toimintamme vähitellen olemaan täysin riippuvainen valtionosuuksista, mikä mitä suurimmassa määrin on epäoikeudenmukaista.

Keskustelut ja ajatustenvaihto niin poliitikkojen kesken kuin meidän ja asukkaiden välillä ovat erittäin tärkeitä. Tämän kolumnin arvo on mahdollisuudessa kertoa ajankohtaisista asioista Kauniaisten politiikassa ja välittää yleisiä ajatuskulkuja yhteisöstä jossa elämme. Valtuuston puheenjohtajan ajatukset koulujen yhdistämisestä edellisessä kolumnissa olivat kuitenkin täysin hänen omiaan, ja niistä puuttuu siten täysin poliittinen ankkurointi. Lehdellä on oma paikkansa henkilökohtaisille mielipiteille, Kirjelaatikko, jota voisivat mielellään niin päättäjät kuin asukkaat käyttää aktiivisemmin.
Hyviä päätöksiä meille kaikille kauniaislaisille ja kaunista syksyä toivoen!

Veronica Rehn-Kivi
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja, RKP
Käännös: Sirkku Vepsäläinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *